Harjailin Ninnin kiiltävää karvaa. Tamma maiskutteli viimeisiä heiniään äänekkäästi. Onneksi Ninni ei ollut käynyt piehtaroimassa, sillä se olisi tietenkin tuottanut minulle lisää hommaa. Talli oli hiljainen. Ainoa ääni kuului vain viereisestä karsinasta, kun Ritallakin oli vielä heinäänsä jäljellä. Tai siltä ainakin kuulosti. Viskasin sinisen harjan takaisin harjakoppaan, ja tällä kertaa otin pintelin käsiini. Ninni nosti päätänsä sen verran, että näki puuhani. Hymyilin, ja toisella, vapaalla kädelläni silitin tamman otsaa.
-Moikka pikkuinen, kuiskasin pieni virne kasvoillani. Ninni vain pärshkähti hiljaa ja jatkoikin sitten syömistään.
Riuhtaisin karsinan oven auki. Se aukeni kaaressa ja kevyesti naristen. Ninni vaikutti tänään pirteältä ja oikein yhteistyöhaluiselta. Ulko-ovi oli jo melkein edessämme, joten tönäisin sen auki. Ulkona oli pilvistä. Tuuli oli heikkoa, ja lämpötila oli ehkä nollan tuntumissa. Käänsin vielä Ninnin ympäri ja suljin tallin oven. Lähdin kävelemään ulkokenttää kohti. Ninni seurasi perässäni. Sen tahti oli reipas, ja tamman ilmeestä huomasin, että sen silmissä oli kirkas loiste. Naurahdin, ja jatkoin matkaamme. Ninni liukasteli jäisellä maalla. Yritin löytää sopivaa paikkaa, jossa Ninnikin pääsisi kävelemään hieman tasaisemmin. Seuraavaksi kuitenkin tajusin, että olimme päässeet jo kentän portille. No, avasin portin reippaasti. Vedin Ninnin portista ja käänsin tamman ympäri. Kun olin sulkenut portin, näin jonkun pienen, mustan otuksen liikkuvan kentän toisessa päässä. Pian tajusinkin, että kyseessä oli Touho. Sen suloiset, kirkkaanvihreät pintelit loistivat hämäryyden keskellä. Touhon ratsastaja, Rebekka, vilkutti minulle iloisesti.
Kävelytin vielä Ninniä hetken aikaa. Tämä oli menossa nimittäin kouluratsastustunnille, mutta ratsastajaa ei vielä näkynyt missään. Sen kyllä näin, että ratsastuksenopettaja Nikita käveli tallista muutama pieni ratsastaja vierellään ratsujaan talutellen. Myös muutamilla ratsukoilla oli hoitaja mukanaan auttamassa. Silitin Ninnin pehmeää karvaa. Samassa huomasin, että Nikitan mukana köpötteli eräs nuori tyttö, jolla ei ollut vierellään hevosta eikä hevosenhoitajan näköistä vanhempaa tyyppiä.
-Sieltä taitaa tulla sunkin ratsastaja, tökkäsin Ninniä velmun ilmeen kera. Nikita avasi portin, ja jäi siihen pitämään porttia auki. Ratsukko kerrallaan, siistissä jonossa astelivat portista sisään ja asettuivat keskelle kenttää turvat kohti Nikitaa ja porttia. Etsin katseellani taas sen "yksinäisen tytön". Hän jäi Nikitan viereen seisomaan, ja taisi kysellä ratsustaan. Huomasin Nikitan osoittavan Ninniä, samaan aikaan kun puhui tytön kanssa. Seuraavaksi tyttö lähti kävelemään kohti Ninniä ja minua. Käänsin itsekkin Ninnin täyskaartoon ja pysähdyin.
-Heippa! Mikäs sun nimesi olikaan...? kysyin tytöltä yrittäen olla mahdollisimman kiltti.
-Milla, tyttö vastasi ja hymyili leveästi katsoen samalla Ninniä.
Ninni näytti todella reippaalta tänään. Millan ilmeestä näki, että tamma oli kuin olikin vauhdikas. Tosin tyttö sai ihan hyvin pidettyä ylienergisen tammamamman aisoissa. Nikita pisti tuntilaiset tekemään suuria kahdeksikkoja ravissa. Ninni kyllä kuunteli ihan mallikkaasti pientä ratsastajaansa, vaikka vauhti oli tosiaan reipas. Tunnista oli mennyt vasta puolet, joten päätin mennä siivoamaan Ninnin tarhaa jotten jäätyisi niille sijoilleni. Reippailin siis talliin ja kipaisin noutamassa kottikärryt ja talikon. Valoa riitti vielä juuri ja juuri, jotta erotin tiestä ja ympäristöstä jotakin. Kenttä tosin näkyi kauemmaskin hyvin, silä kentän valo oli kirkas. Näin, kun Ninnikin jo laukkaili kenttää pitkin hienon näköisenä. Jatkoin silti matkaani tarhoille. Kuulin Nikitan vaimeaa huutoa kentän suunnalta. Ninnin ja sen tarhakaverin Hermionen tarha olikin jo auki, joten tungin vaan sisään. Hämärässä oli hieman vaivalloista tunnistaa mikä oli sitä sontaa ja mikä tarhan hiekkaa. Yritin kuitenkin selviytyä urakasta jotenkin, kun olin sen jo aloittanutkin.
Revin tummansinisiä pinteleitä Ninnin jaloista samaan aikaan kun Milla harjaili tammaa. Juttelimme hieman menneestä tunnista. Milla kertoi, että Ninni olikin alkanut pyöristyäkkin tunnin lopussa.
-Oho! Saat kyllä olla tyytyväinen itseesi, sanoin kannustavasti. Naurahdin, sillä mielessäni tajusin, että niinhän se Ninni melkein aina tekeekin kunnon treenin jälkeen, varsinkin. Olin juuri ottamassa Ninnin oikean etujalan pinteliä irti, kun huomasin jonkun naisen ilmestyvän Ninnin karsinan eteen. Ninni kohotti katseensa nähdäkseen tulijan. Milla kuitenkin moikkasi naiselle iloisesti.
-Moi äiti! tyttö huudahti. Nainen hymyili ja katsoi Ninniä.
-Ompa suloinen pikkuponi, nainen selitti.
-Oliko tämä se sinun uusi lempparisi? hän jatkoi ja kohdisti katseensa uudelleen tyttäreensä.
-Joo, tää on paras, tyttö mutisi ja halasi Ninniä.
/ Ihana tarina kaikinpuolin!
Hienosti kuvailit läpi tarinan, ja pituuttakin löyty, hyvähyvä