|
Post by Larissa on Nov 30, 2013 13:54:59 GMT
SolbujäntaNimeä klikkaamalla pääset Sallin sivuillePohjoisruotsinhevostamma Omistaja Nikita
|
|
Nikita
Talikonheiluttelija
Posts: 15
|
Post by Nikita on Nov 30, 2013 20:18:24 GMT
1. Uusi talli, uudet kujeet
Tallipihalle ilmestyi muutamia ihmisiä sillä välin kun parkkeerasin autoni ja talutin Sallin ulos trailerista. Tamman korvat olivat pystyssä ja se katseli ympärilleen kiinnostuneena. Eivät sitä tosin ihmiset näyttäneet kiinostavan, enneminkin kaikki muu tässä sille vieraassa paikassa. Tilanetta kiinnostuneena seuranneet tallilaiset katselivat minua ja hevostani puhuen jotain keskenään hiljaisella äänellä. Heidän reaktiostaan päätellen he taisivat odottaa, että toisin mukanani jonkun kisahevosen, en pyöreää kylmäveristä.
Olin jo aiemmin käynyt tallilla muutaman kerran ja ehtinyt jopa käydä kiertämässä koko paikan ympäri edellisellä vierailukerrallani ja olimmekin jo tallin väen kanssa sopineet, että saisin tammani kotiutettua ilman apuakin. Niinpä lähdin sen enempää ihmettelemättä kävelemään kohti tallia Sallin löntystellessä kiltisti perässäni.
"Viimeinen karsina vasemmalla", mumisin itsekseni astuessani talliin, joka tällä hetkellä oli autio asukaiden ollessa vielä tarhailemassa. Saisin siis rauhassa viettää hetken Sallin kanssa, ilman että se keksisi innostua uusista naapureistaan. Etenkin kun nuo uteliaat tallilaiset olivat taineet palata omiin puuhiinsa, eivätkä seurata minua talliin asti.
Salli luimi, heilutteli päätään ja yritti pyöriä ympäri karsinaa kun riisuin siltä loimen ja kuljetussuojat. Tämän takia jouduinkin pitämään sitä koko ajan kiinni riimunnarusta, jotta pystyin huomauttamaan sille sopimattomasta käytöksestä ja pysäyttämään sen aina kun se yritti kääntää minulle takapuolensa. Ei se yleensä näin paljon tutuille ihmisille uhitellut, mutta kai sitäkin jännitti uusi ympäristö. Tamma rauhoittui syömään sille valmiiksi tuotuja heiniä vasta, kun olin saanut siltä varusteet purettua ja poistunut karsinasta.
Kävin hakemassa Sallin varusteet autostani ja vein ne satulahuoneeseen. Harjapakin otin tamman karsinalle ja harjailin sitä, kunnes se suostui seisomaan suunnilleen nätisti paikoillaan ilman temppuilua. Sitten laitoin sille riimun ja vein sen tarhaan, jossa se ehtisi vielä hyvin tutustua uuteen tarhakaveriinsa ja karsinanaapuriinsa ennen sisäänhakuaikaa.
Oletin tamman tarhaan päästyään vain löntystelevän matkoihinsa ruokaa etsimään, mutta toisin kävi. Salli päätti sitten järjestää rodeoesityksen ampaisemalla pukkilaukkaan heti päästyään tarhaansa. Rullakin katseli vähän aikaa ihan ihmeissään, kun toinen vain juoksentelee ympäriinsä edes tervehtimättä.
Hetken Salli jatkoi juoeksenteluaan, mutta päätti lopulta kuitenkin rauhoittua ja mennä varovasti hieromaan tuttavuutta tarhakaverinsa kanssa. Katselin tarhan ulkopuolelta, kun tammat aluksi katselivat ja haistelivat toisiaan vähän matkan päästä, ennen kuin Salli päätti olevansa jollain tavalla nuorempaa tammaa parempi. Sen korvat kääntyivät kiinni niskaan ja se käänsi takapuolensa kohti Rullaa.
Hymyilin tammoille jättäessäni ne selvittämään keskinäisiä arvojansa.
//Tulipas muuten harvinaisen hirveä teksti...
|
|
Nikita
Talikonheiluttelija
Posts: 15
|
Post by Nikita on Dec 2, 2013 17:54:46 GMT
2. Pikkupiru
Kuinkakohan pitkään kestää ennen kuin minut ja Salli, tai vähintäänkin tämä sanottu hevonen, heitetään pihalle Wia Lacteassa. Tamma ainakin olisi taas tänään ihan väkisin tahtonut makkaratehtaalle. Ensiksi se antoi jahdata itseään tarhasta ihan urakalla. Edes tyhjä karkkipaperi ei sitä saanut antautumaan. Se vaan antoi minun kävellä luokseen ja heti kun pääsin kosketusetäisyydelle, se vetäisi päänsä ylös ja ravasi tiehensä. Tällä tavoin tamman kanssa sitten hippasilla oltiin varmaan kymmenisen minuutia, ennen kuin se viimein kyllästyi leikkiinsä ja antoi minun napata kiinni sen paksusta harjasta. Sama käytös jatkui vielä karsinassakin, tamma pyöri ja nsoteli jalkojaan koko harjaamisen ajan, vaikka sitä kuinka asiasta torui. Olen yleensä pitkäpinnainen, mutta Salli kyllä tietää miten minua parhaiten ärsytetään. Ja oli tänään näköjään sellaisella tuulella, että se teki kaikkensa saadakseen minut suuttumaan sille. Mutta ei tässä vielä mitään. Arvatkaas mitä tapahtui kun jätin ratsuni pariksi sekunniksi yksin karsinaan hakiessani sen varusteita satulahuoneesta. Se pieni kiusankappale pääti, että nyt on juuri täydellinen aika käydä piehtaroimassa. Kun palasin karsinalle varusteiden kanssa, olin pudottaa satulan lattialle nähdessäni tammani aivan tyytyväisenä karsinan pohjalla makoilemassa. Siinä vaiheessa kyllä kirosin koko otuksen mielessäni ja taisi niitä muutamia kirosanoja ihan ääneenkin kuulua, tai ainakin Romppu, jonka en edes ollut tajunnut olevan tallissa, astui ulos Ronin karsinasta kysymään onko minulla jokin ongelma. "Joo, yksi pikkupiru vaan", mutisin astuessani Sallin karsinaan. Ehkä tamma tajusi, että leikit oli nyt leikitty. Yleensä kun se päätti alkaa makoilemaan, oli sen ylös saaminen lähes mahdotonta, kunnes se päätti, että hoitaja oli jo tarpeeksi epätoivoinen. Nyt se kuitenkin loikkasi jaloilleen heti, kun karsinan ovi aukesi. Harjasin pikaisesti pois suurimman osan liasta, jonka piehtaroiminen oli Sallin paksuun talvikarvaan jättänyt. "Ootko sä lähössä ratsastamaan?" Romppu kysyi. Hän seisoskeli Sallin karsinan edessä suitset kädessä. "Joo", vastasin sukiessani vielä viimeisiä vetoja Sallin kylkeä pitkin. "Lähetäänkö sitten samaa matkaa, me varmaan mahutaan maneesiin kahestaankin?" Ja näin tehtiin... Kun olin saanut tapeltua Sallille varusteet päälle siis. Ratsastaessa Salli sentään käyttäytyi kunnolla, eikä yrittänyt mitään ylimääräisiä temppuja ja kulki vieläpä yllättävän nätisti. //Sori hirveä kuva. En ees muista millon viimeks oon piirtäny jotain käsin, saati sitten värittäny puuväreillä / Hieno kuva, vaikka joku kriisi meinasi sen kaa ilmeisesti tulla Tarina myös hyvin kirjoitettu, virheitä en löytänyt, ja tosi hienosti kuvailtu alku
|
|
Nikita
Talikonheiluttelija
Posts: 15
|
Post by Nikita on Dec 5, 2013 21:05:13 GMT
3. Vapaapäivä
Minulla oli torstaina vapaapäivä, joten ajattelin olla laittamatta itselleni edes herätystä ja nukkua kerrankin pitkään. Minulla olisi kuitenkin hyvin aikaa käydä tallilla Salli liikuttamassa.
Olihan se kyllä sitten kieltämättä aika erikoinen kokemus herätä siihen, kun yleensä hyvätapainen ja ei niin pieni irlanninsusikoirani päätti hypätä vatsani päälle. En kyllä ehtinyt tyttöä asiasta oikeastaan torua, kun tajusinkin jo syyn tähän poikkeavaan käytökseen. Kello oli kolme iltapäivällä ja tuo ressukka oli päässyt viimeksi ulos edellisenä iltana. Siinä sitten tuli vähän aikaa kirottua kun mietin, miten tämän homman kanssa nyt meneteltäisiin. Manan ainakin piti päästä ulos, se oli selvä. En edes ottanut hihnaa mukaan, kun käytin koiran vaan nopeasti talon nurkalla tarpeillaan, itse vielä yövaatteisiin pukeutuneena. Ja tietenkin juuri silloin naapurin ukko päätti kävellä siitä ohitse. Katsoi minua aika pitkään ja näytti siltä kun aikoisi sanoa jotain, mutta osasi onneksi pitää suunsa kiinni.
Ei tuo nurkalle ja takaisin kävely täysikokoiselle irlanninsusikoiralle liikunnaksi riittäisi, etenkin kun aamulenkki oli jäänyt kokonaan välistä. Pohdin asiaa hetken, hörppiessäni kahvia ja syödessäni voileipää, mutta loppujen lopuksi en keksinyt kuin yhden ratkaisun: joutuisin ottamaan Manan mukaani tallille. Toivottavasti Larissa ei hirveästi tästä ideasta suuttuisi. Onneksi Mana sentään oli hevosiin tottunut, olihan se kanssani talleilemassa pyörinyt ennenkin. Osasi se myös sen verran hevosia kunnioittaa, ettei liian lähelle mennyt seikkailemaan. Ja Sallikin tuli Manan kanssa toimeen paremmin kuin hyvin.
Niinhän sitä sitten saavuttiin Wia Lactean pihaan yli-innokaan karvaturrin kanssa. Kello lähenteli jo viittä ja tallilla vaikutti olevan hiljaista. Harmikseni huomasin kuitenkin ratsukon kentällä. Siellä ratsastaminen ei siis onnistuisi, kun tuo hevonen ei välttämättä tykkäisi kentällä juoksentelevasta koirasta.
Mana oli varmuuden vuoksi hihnassa, vaikka osasi kyllä käyttäytyä ilmankin. Ajattelin kuitenkin, että mitään ylimääräisiä kohtauksia, jos se nyt kuitenkin jotain keksisi. Sallin kaltaisen idiootin omistaessaan kun osasi hyvin valmistautua kaikkeen... Suuntasin tarhoille, jossa pikkuinen ilkimykseni maleksi yksinään. Sen tarhakaveria, Rullaa ei näkynyt missään. Toinen tamma kai oli sisällä. Minut - tai oikeammin seuralaiseni - huomatessaan Salli nosti päänsä korkealle ja hetken epäröinnin jälkeen ravasi aidalle iloisesti höristen. Tervehtisipä se minuakin aina noin, mutta ei... Mana oli sille paljon mukavampi seuralainen kuin sen oma omistaja. Mutta ainakin näin sen sai helposti kiinni tarhasta. Mana näytti olevan aivan yhtä innoissaan vanhan ystävänsä tapaamisesta, kuin vastapuoli. Tai ainakin koiran häntä heilui niin hurjasti, että sitä olisi voinut käyttää kananmunan vaahdottamiseen.
Annoin kaksikon hetken aikaa vaihtaa kuulumisia ennen kuin tunkeuduin niiden väliin ja nappasin kiinni yllättävän vähän vastustelevan Sallin harjasta. Pujotin tammalla riimun päähän ja talutin sen talliin, jossa harjasin sen ripeästi. Olipas mukavaa kerrankin hoitaa hevosta, joka ei yrittänyt jokaisella harjanvedolla pyörähtää pois harjan tieltä. Tamma kun oli liian kiireinen touhutessaan karsinan ovella istuskelevan Manan kanssa.
Lähdin hakemaan Sallin varusteita, mutta hetken mielijohteesta päätinkin jättää satulan telineeseensä ja ratsastaa ilman. En nyt tiedä oliko se viisas idea lähteä yksin maastoon ja vielä ilman satulaa, mutta kentän ollessa varattuna ei oikein muuta ratsastusmahdollisuutta ollut nyt kun Mana oli mukana. Maneesissa koira oli takuuvarmasti koko ajan tiellä, kun ei edes aidan toiselle puolelle "turvaan" voisi mennä. Ketään toista ratsastajaakaan en oikein voinut mukaan pyytää, juurikin tuon kyseisen koiran mukanaolon vuoksi. En lainkaan tiennyt miten hevoset koiraan reagoisivat ja vaikka niiden ratsastaja tietäisikin, en voinut myöskään tietää mitä Mana vieraista hevosista sanoisi. Onneksi Salli on kuitenkin pomminvarma maastoratsu, eikä sillä ollut mitään ongelmia Manan kanssa.
Ideana ei ollut tehdä pitkää lenkkiä. Vain sellainen, että sekä Mana että Salli saisivat hieman liikuntaa. Kerroin vielä työvuorossa olevalle Markukselle minne olemme menossa ennen kuin poistuin tallin pihasta rauhallisessa käynnissä. Mana juoksenteli koko ajan vieressämme, välillä mennen edellemme ja välillä jääden taaksemme nuuskimaan jotain. Koira kuitenkin osasi koko ajan pysyä näköetäisyydellä. Kävelimme hetken aikaa, lumen peittämällä hiekkatiellä, ja kunhan tammani oli saanut kunnolla lämmitellä käynnissä, otin myös muutaman ravipätkän. Laukkaa en tällä reissulla ajatellut edes kokeilla. Tiesin kyllä, että Mana pysyisi perässä. Ja jos ei pysyisi voisimme toki jäädä odottamaan sitä. Halusin kuitenkin itse pysyä hevoseni selässä ja Sallin pukittelutaipumuken huomioiden ajattelin pelata varman päälle.
Tallille palatessamme kenttä oli tyhjä. Päätin siis hyödyntää siä laukkatyöskentelyyn. Otin vain muutaman laukannoston ja kuten olin arvannutkin, tammahan päätti yrittää pukittaa minut alas selästä. Sallin pukkipyrähdyksen jälkeen löysinkin itseni istumassa ennemminkin tamman kaulalla kuin selässä, mutta en sentään tippunut ja sehän se pääasia on. Hetken ravailun jälkeen siirsin Sallin käyntiin ja annoin sen kävellä hetken ennen kuin vein sen talliin, jossa riisuin siltä varusteet ja harjasin sen vielä kunnolla, ennen takaisin tarhaan vientiä. Manan seuratessa meitä tarhoille, koira näytti jo täysin uupuneelta. Se ei varmaan illalla jaksaisi kovin kummoista lenkkiä kävellä...
|
|
Nikita
Talikonheiluttelija
Posts: 15
|
Post by Nikita on Dec 21, 2013 10:42:52 GMT
4. Kisatunnelmia jukolasta
Ei Salli ehkä mikään kisahevonen ole, mutta siitä huolimatta päätettiin neidon kanssa lähteä taitojamme testaamaan jukolan pikkujoulukisoihin. Olin hoitanut tamman kisakuntoon jo edellisenä iltana, joten aamulla piti vain tunkea kilokaupalla tavaraa autoon ja hevonen traileriin, ja matkata kisapaikalle. Pikkujoulukisat kun kyseessä olivat, niin oli ratakin sen mukainen, joulukoristeilla varustettuja esteitä ja sitä rataa...
Näköjään tämä yleensä kaikkeen tottunut entinen ratsastuskouluhevonenkin osasi olla täysin mahdoton. Ei sitä häirinnyt tonttulakki tai kaulan ympärille solmittu kirkkaan punainen, lumihiutaleilla koristeltu joulunauha, tai edes samanlainen nauha tiukasti ohjiin kiinnitettynä. Ehei, se homma oli tälle neitokaiselle yhtä tuttua kuin oma karsina. Se, mikä tällä kertaa oli ongelmana oli tuo edessämme oleva hirviö, eli joulukoristeilla höystetty esterata. Salli ei muutenkaan ollut mikään estetykki, enemmänkin niitä tapauksia, joita sai raipan kanssa olla eteen ajamassa, että esteistä yli päästiin. Mutta tällä kertaa ei päästy edes lähtöasemiin, kun tamma jo päätti lyödä jarrut pohjaan ja jäädä pää pystyssä tuijottamaan edessä avautuvaa hirvitystä.
Napakasti vaan pohkeet kylkiin ja raipalla kevyt huomautus, että kyllä, nyt sinne radalle on vaan pakko mennä. Kyllä Sallin piti vielä pieni protestipukki heittää, mutta sitten se taisi viimein tajuta, että nyt kannattaa totella ja asteli levottomin askelin esteiden sekaan.
Alkutervehdys, lähtömerkki ja sittenhän sitä todellakin mentiin. Taisi tamma vaan haluta päästä pois tästä oudosta tilanteesta niin nopeasti kuin mahdollista. Ainakin vauhita oli vähintään yhtä paljon kuin Kimi Räikkösellä. Toisaalta pieni irrottelu ei tekisi Sallille pahaa, joten annoin sen vaan mennä ja ohjasin esteille. Alku menikin ihan hyvin, vaikkakin hypyt lähtivät vähän kauempaa ja olivat vähän korkeampia kuin oli tarpeen. Sitten tulikin eteen jouluvaloilla koristeltu este... Ne valot taisivat hevoseni mielestä näyttää pelottavan hirviön kiilusilmiltä, sillä vauhti hidastui ja tamma mutkitteli yrittäessään mennä ohi esteestä ratsastajan käskiessä jotain aivan muuta.
Tamma löi jarrut pohjaan juuri ennen estettä. Liian myöhään. Se ei ehtinyt pysähtyä, ja koska tuon pelottavan hirviön kitaan joutuminen taisi vaikuttaa liian hirveältä ajatukselta, hyppäsi Salli lähes paikoiltaan esteen toiselle puolelle. Kyllä sen jalat aika kovasti puomiin kopsahtivat, mutta en ehtinyt jäädä katsomaan, oliko yksikään puomi pudonnut, tamman jo viedessä minua pukkilaukassa ympäri rataa.
Vähän aikaa minä siellä selässä keikuin, mutta lopulta tamma onnistui saamaan ratsastajansa alas. Yksinään se ei jaksanut pitkään riehua, vaan pysähtyi yhteen nurkkaan, mahdollisimman kauas kaikista esteistä, pää pystyssä ja sieraimet suurina.
No, positiivisena asiana täytyy sanoa, että onneksi se olikin jo radan viimeinen este ja onnistuin vielä ylittämään maalilinjankin ennen komeaa ilmalentoani... Nyt kun vielä pääsisi ylös tästä maasta tämän kipeän takamukseni kanssa.
Ainakin Salli oli iloinen päästyään pois radalta ja noista kauheista esteistä. Jouduin kuitenkin vielä kipuamaan takaisin satulaan palkintojenjaon takia, vaikka aika kivuliasta ratsastaminen olikin. Oltiin kuitenkin kaikista kommelluksista huolimatta selvitty toiselle sijalle! Palkintojen jako suoritettiin sentään onneksi verryttelyalueella (kun Salli ei suostunut takaisin radalle menemään...), joten lisävahingoista selvittiin. Kotiinkin päästiin ilman vaikeuksia, Salli vaikutti olevan tyytyväinen päästyään omaan karsinaansa, jonne jätin sen torkkumaan lähtiessäni purkamaan varusteita autosta.
//keskellä oleva irtonainen osa on kisoihin väkertämäni tarinanpätkä
|
|