04.11.2013: KikkarapääTuijotin nyrpeänä auton ratin takaa avautuvaa mutaista maisemaa. Kello oli ties kuinka vähän - varmaan jotain neljä aamulla, kun köröttelin kohti Wia Lacteaa. Olin mennyt ilmoittamaan itseni ja Rudin johonkin hemmetin
söpöysnäyttelyyn ja en osaa edes kertoa, kuinka paljon sitä kaduin nyt. Minulla olisi iltavuoro Wia Lacteassa ja aamuvuoro Vaahterapolussa, joten minun pitäisi saada Rudi kuntoon hieman alle parissa tunnissa ja sittä sitten laittamaan Vaahterapolun hevosia pihalle ruokien jälkeen. Pamautin oven auki yksäripuolelta, saaden uneliaita hörähdyksiä kuulumaan pitkin ilmatilaa. Raputtelin Sienen pörröharjaa, kun Rudi nuokkui vielä karsinassaan, hyvä kun edes pystyssä pysyi. Tamma oli toiselta kyljeltä rapainen - toisinsanoen eilisiltainen pesu oli turhaa, kuten vähän odottelinkin. Iskin Rudille ja muille yksäripuolen hevosille sapuskat naaman eteen, sillä en nyt jaksaisi kuunnella protestoivia kaakkimuksia. Heitin vielä rehulan oveen lapun, että tämä porukka oli ruokansa saanut. Taputtelin Rudia, silmäillen katastrofia, joka minua odotti: tamman harja oli takussa, toinen kylki, kuten aiemmin mainittu, mudan peittämä eikä tamma muutenkaan ollut esityskelpoinen. Rudin ahmittua ruokansa otin tamman pesuboksiin, jossa tamma seisoskeli nätisti, kun aloin hieroa kirjavaa karvaa harjalla. Vaahdotin tamman harjan ja muun kehon tarkasti, huuhtoen sitten koko pikkutamman, laittaen tammalle villaloimen päälle. Hihittelin yksinäni, kun huomasin Rudin harjan kihartuneen kikkaroille ja harjattuani harjan auki ne muuttuivat pehmeiksi laineiksi - Rudi osasi kyllä olla edukseen, sillä kaunis, pehmeä harja reunusti upeasti sinisiä silmiä. Hymyilin tammalle, vilkuillen kelloa. Minulla oli vielä melko hyvin aikaa, mutta tamman hötkyillessä itsekseen jouduin taistelemaan pitkän aikaa saadakseni neitoselle suojat kuljetusta varten jalkaan. Vein autoon tavaroita: messinkisillä soljilla varustetut vaaleanruskeat, koruttomat suitset menivät nätisti Rudin päähän, kun niitä eilen koitin. Mukaan tuli myös fleeceloimi Rudin päällä olevan villaloimen lisäksi, harjapakki, musta riimunnaru messinkiketjulla ja muutama kuivattu leipä houkuttumiseksi, jos tamma jopa esittäisi itseään eikä menisi aitoja päin.
Lastasin täräkän pikkuneidin traileriin hyvillä mielin, hypäten sitten rattiin, tarkistaen tuhannetta kertaa, että minulla oli kaikki mukana. Kello näytti jo viittä vaille kuutta, mutta en uskaltanut kaahata Rudin ollessa kopperossa takanani, joten ajoin kiltisti Vaahterapolun pihamaalle. Talutin Rudin Moonan tyhjään karsinaan, antaen tamman moikata viressä olevaa Vikaa ja huomion vähäisyydestä protestoivaa Huhua. Minua väsytti vieläkin, mutta vitutuskäyräni oli laskenut aika lailla, kun Rudi oli siedettävässä - okei, erinomaisessa esityskunnossa. Pirtsakka tamma haisteli karsinaansa, kun jakelin muille ruoat. Kirjavaa tammaa ei paljoa kiinnostanut, että muut saivat ruokaa, kun olihan pikkutamma senverta nirso, että ei kelpuuttanut lisäannosta. Laitoin loimia niitä tarvitseville evosille ja vein ratsastuskoulun hevosia monta kerrallaan ulos, kiirehtien. Seuraavaksi pihalle lähtivät yksityistallin porukka - mustan suokin oven edessä oli lappu, jossa kiellettiin viemästä herra ulos, mutta muut pääsivät kirpeään syysaamuun ulkoilemaan.
Haukotellen aloin laittaa karsinoita kuntoon. Karsina toisensa jälkeen tuli siivotuksi ja hiki hatussa tajusin, että minun pitäisi vaihtaa vaatteet ennen kehää. Kymmeneltä alkaisivat ensimmäiset kehät, joten ehtisin hyvin vaihtaa siistimpiin vaatteisiin. Siivosin pikapikaa lopputallin ja kävin laittamassa hevosille heinäkassit valmiiksi kello yhtätoista varten, mennen sitten puolijuoksua autolle ja käväisin kotona hakemassa välipalaa ja vaihtamssa vaatteet: mustat ratsastushousut ja siistityt tallikengät ja musta, pitkä tallitakki olisivat ihan riittäviä. Nyt täytyi vain toivoa, ettei Rudi kehittelisi itselleen paniikkia riimunnarun päässä. Kurvailin takaisin tallille, jonne oli jo alkanut kerääntyä porukkaa: Petra oli puunaamassa pihalla mustaa suokkiaan Iiriksen laittaessa läheisellä puomilla Dianaa nätiksi ja tallissa keikistelevä, mustahiuksinen tyttö laittoin valkeaa risteytystä hienoksi. Elisabeth laittoi juuri Joria käytävälle kun tulin sisään ja moikkasin hikjaa tyttöä, kipitellen pois, etten vain joutuisi juttelemaan. Rudin karsinalla oli pieni ihalijaporukka, kun yritin tunkea läpi ja vaihtaa villaloimen fleeceen ja pian kysymystulva ahdisti minut nurkkaan. Pelastavana enkelinä Amanda tuli jututtamaan ihailijaporukkaa ja kaikkien huomio kiinnittyi toisaalle, kun Luxor Min-niminen poni piehtaroi kesken kaiken tallipihalla, saaden taluttajansa kiljumaan raivosta... Olisi minuakin harmittanut.
Pieni autolastillinen erilaisia hevosia tuli kimppakyydillä ja mustaa orittaan hoitanut tyttö otti varmaan miljoon hevostaan ulos ja tämän jälkeen tuli kasa erilaisia hevosia ja poneja. Huokaisin, puunaten Rudin naamavärkkiä siistiksi, kun tamma yritti tehdä tuttavuutta vieressä olevan Jorin kanssa.
Kello alkoi lähennellä kymmentä varsin uhkaavasti, joten siirryin seuraamaan kehiä, jättäen Hyen ja Rudin nuuskimaan toisiaan käytävälle, kun Rosanna oli ilmeisesti nukkunut pommiin ja puunasi nyt tammaansa viime hetkillä.
Ensimmäiseksi arvosteluun joutuivat hevoset, joilla roikkui edes jotain jalkojen välissä. Ensimmäisenä esitettiin kirjava Feeniksin Ylväs, joka onnistui puremaan tuomaria ja tuskin se ainakaan paransi pisteitä. Seuraavaksi tuli Jori, joka esiintyi uskomattoman kiltisti ja hienosti ja kehä jatkui komean puoliverisen, jolla ei ilmeisesti ollut hyvä päivä. Viimeisenä tuli musta suokki, joka esiintyi senverta koreasti että Mila tuomarin asemassa osoitti sen ensimmäiseksi ja näin BIS-kehään.
Seuraavaksi tulivat hevosleidit, joista Mila tuomaroi voittajaksi vikkelän lämminveritamman, jota seurasi upea suokkitamma, jääräpäisesti käyttäytynyt ravurisuokki ja tallin omat hevoset Diana ja hanskat tiskiin lyönyt Celine, joka ei meinannut liikkua senttiäkään - sen lisäksi esittäjä näytti puunatummalta kuin jopa likaiselta näyttävä, suuri risteytys.
Hevosvarsaluokassa oli vain Petra esittämässä kolmea ravurinalkuaan, joista tumma, sabinokuosinen herra pääsi aina BIS-kehään saakka.
Petra itse siirtyi tuomaroimaan poniherroja, kun itse menin hakemaan Rudin. Kehässä menisi hetki, joten sujautin neitoselle näyttelysuitset pois, otin loimen pois ja kävin vielä kerran läpi kauniin tamman. Ainakin nyt se oli ilo silmälle. Pujotin nivelkuolaimien renkaisiin messinkiset kettingit ja lähdin taluttamaan Rosannan perässä pikkutammaa. Toivotimme toisillemm onnea, vaikka itse tein sen niin vaisusti kuin olla ja voi. Hye esiintyi uskomattomasti: kaunis tamma oli kaunis ja itsevarma ja tiesi yleisön olemassaolon, nautiskellen kaikesta huomiosta. Vatsani kääntyi kerran toisensa jälkeen ympäri ja tärisin hillittömästi. Rauhoitun, kun minut kuulutettiin Rudin kanssa esiintymään. Taputin vielä kerran tammaa kaulalle, katsoen sinisilmää suoraan silmiin ja lähtien sitten taluttamaan tammaa. Rudi käveli häntä korkealla, hirnuen ja esitellen itseään vähintään yhtä paljon kuin Hye. Hassu tamma venytti itseään kaikkiin suuntiin ja otti pitki ja liidokkaita askelia, näyttäen normaaliakin sirommalta. Ratsuponi ravasi kauniisti, liitävin askelin vierelläni ja en ole koskaan ollut yhtä ylpeä mistään hevo--- Unohda tuo. Rudi pisti jarrut pohjaan, kun nykäisin hieman liiaksi tamman ohutta riimunnarua ja veti hetkeksi stopin, mutta onneksi se näytti ainakin tuomarin silmissä hallitulta, joten suurempaa pistemenetystä ei tullut. Jatkoin tamman kanssa, kuiskutellen ja rauhoitellen tammaa, kun esitin vielä viimeistä kertaa kirjavan tamman Milalle. Astelin pois kentältä ja minusta tuntui, että polveni pettäisivät n - y - t... Nyt. Tukeuduin ylpeydenaiheeseeni: tamma seisoi yhä pirteänä vierelläni ja katselin sivusilmällä, kun Amanda huiskutti minulle kentän laidalta suu leveässä hymyssä. Nostin kättäni hienoisesti tytölle mutta siten, että naikkonen näki tuon. BIS-kehä alkoi, ja lähdin taluttelemaan laikkuponia risteytysponi Tohvelin perään. Rudi käyttäytyi jo hermostuneemmin kehässä, mutta lopulta tamma nousi neljänneksi, eli tosin hyvä ensimmäisiltä näyttelyistä! BIS4 ja luokkavoitto. Kyllä sai olla pikkulikastsa ylpeä! Vielä kun saisi tammalle valjakkokärryt perään niin en voisi toivoa parempaa ponskia omistukseeni.
Puunasin Rudia onnesta soikeana. Ainakin tammasta oli näyttelyihin, jos valjakko ei luontuisi. Syötin Rudille omenoita samalla kun harjasin kirjavaa ja jutustelin karsinalla roikkuvan Amandan kanssa niitä näitä. Rudin ollessa valmis lähtöön vein tamman traileriin, lähtien ajelemaan kohti ratsuponin kotitallia hyvillä mielin.
/ Hyvä Eljas ja Rudi! Toivottavasti siitä sinne valjakkoareenillekkin on Onnea luokkavoitosta vielä