|
Post by Larissa on Sept 1, 2013 20:20:08 GMT
Tänne voivat niin hoitajat, yksityisten omistajat kuin satunnaiset vierailijat tai sub-hahmotkin kirjoitella päivästään Wia Lactea'ssa. Mikäli et keksi hoitotarinaasi tapahtumia hoitohevosesi kanssa, tai haluat kirjoitella juttutuokioista taukohuoneessa, on tämä oikea paikka niille. Näitä ei lasketa hoitotarinoiksi !
|
|
|
Post by Larissa on Sept 4, 2013 21:27:57 GMT
Raksamiehiä ja uusia poneja 04.09.2013
"Ei tää kyllä paskempi oo," Mutisin Markukselle kaartaessamme Wia Lacteaksi nimetyn tilamme pihaan. Tilahan se oli, tilaa oli paljon joka puolella. Markus parkkeerasi auton, ja purkauduimme tavaravuorinemme ulos autosta. Nappasin kauppakassit käsiini, ja Markus toi loput tavarat. Avasin nitisevän puuoven, ja astuimme sisään uuteen kotiimme. Markuksenkin vanha rivarinröttelö oli mennyt kaupaksi, ja näin saimme rahoitettua remonttia ja lainaa maksettua. Äitinikin oli enemmän kuin miellään projektissa mukana, josta olin iloinen, siitäkin akasta joskus jotain hyötyä.. Oven läimähtäessä kiinni ja reippaiden askeleiden seurauksena Evie pelmahti sisään, ja hänen perässään seurasi Jonah, joka huikkasi moit kävellessään keittiöön. Pian he laahustivat viereiselle sohvalle, ja vaihdoimme ne kuulumiset, mitä parin tunnin aikana oli ehtinyt tapahtua. Olimme kaikki selvinneet järkytyksestä (Lue lisää Vaahterapolusta!) ja päätimme ryhtyä hommiin. Miehet lähtivät jatkamaan tallin maalaamista, ja minä sekä Evie aloimme siivoamaan taloa sisäpuolelta. Muummoassa hämähäkinseitit pois, pölyjen pyyhkiminen ja imuroiminen. Petasin sängyt valmiiksi Evien käydessä ravistaessa kaikki matot. Evien ori laidunsi tarhassaan, kun katsahdin ikkunasta ulos. Aatun kanssa samassa tarhassa pyöri myös Simo, jonka Evie oli lähes kaapannut Vaahtiksesta. Huomenna tulisi kolme muuta hevosta, ja ylihuomenna Julia toisi poninsa Hermionen liisinkiin sekä ensimmäinen yksärikin saapuisi talliin.
"Huh, no ainakin on vähän siistimpää ku tunti pari sitten," huokaisin kun katselimme kättemme jälkeä. Talo alkoi jo näyttää vähän enemmän asuinkelpoiselta. Päätimme purkaa vielä muutaman laatikon miesten maalaillessa viimeisiä kohtia. Avasin uteliaana laatikon, ja sieltä pilkisteli sanomalehtien ja kuplamuovin seasta laseja, mukeja sunmuita. Kannoin laatikon keittiöön ja purin sen sisällön tyhjään kaappiin. Hetken kuluttua ulkoa kuului ryminää, ja sen jälkeen monenmoiset ärräpäät. Katsahdimme Evien kanssa ikkunasta, ja ensiksi hahmotin vain tikkaat maassa, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen huomasin Jonahin makaavan tikkaiden vieressä. Eviekin tajusi tämän, ja ryntäsi pihalle pelastamaan kultiaan. Kävelin perässä 'tapahtumapaikalle' ja Jonahkin sai kammettua itsensä ylös. Mies oli tainnut selvitä pelkillä mustelmilla, ja jatkoi muutaman kirosanan saattelemana maalausta. Läksimme Evien kanssa talliin sisälle, ja jatkoimme pölyjen pyyhkimistä ja hämähäkinseittien hävittämistä. Sisustimme myös taukohuoneen, sillä äitini oli edellisenä päivänä kärrännyt paikalle vanhoja huonekaluja, kuten pari sohvaa, työpöydän ja kahvinkeittimen, sekä muuta olennaista. Keittiökalusteet löytyi jo ennestään, nekin vaativat vain pienen puhdistuksen ja olivat jälleen kuin uudet.
Ilta kului siivoillessa ja kellon näyttäessä puoltayötä siirryimme talon puolelle syömään, ja katsomaan jotain rakkaushömppäleffaa. Leffan loputtua Evie ja Jonah suuntasivat yläkerran makuuhuoneeseen nukkumaan, tai ainakin yrittivät sitä, ja minä sekä Markus käperryttiin alakerran makuuhuoneen sänkyyn. Siirryin lähemmäs miestä ja nukahdin Markuksen kainaloon.
"Kauankos te meinasitte vielä nukkua?!" Huusin huoneen oven läpi, jossa Evie ja Jonah oleilivat. Vastaukseksi sain vain epämääräistä muminaa, johon tyydyin ja hyppelehdin portaat alas noutamaan kahvia, joka oli juuri keittynyt. Hörpin pikaisesti kahvini, ja siinä lomassa mutustin leivänkäntyn. Johan nuori pari selvisi alakertaankin, tosin kumpikaan ei ollut kovin hehkeänä, ties mitä olivat tehneet myöhään. Vedin kengät jalkaani ja nappasin takin naulakosta kainalooni, ja suuntasin talliin, johon Markus oli jo aijemmin kadonnut, sillä purulasti oli tullut heti aamutuimaan. Nappasin kottikärryt lantalankulmalta ja lapioin sen täyteen purua, joka pölysi niin että alkoi yskittämään. Monen monen reissun jälkeen olin saanut tuntipuolelle purut jokaiseen karsinaan, ja seuraavana oli vuorosssa yksäripuoli.
Tunnin rehkimisen jälkeen kaikki karsinat oli purutettu ja viimeisetkin ruokakupit kiinnitetty seinään, Markuksen toimesta. Evie ja Jonahkin olivat jo selvinneet tallin puolelle, ja delekoin heinien viemisen poneille kaverilleni. Markus oli siirtynyt satulahuoneen kunnostamiseen, ja Jonah yritti parhaansa mukaan olla auttamassa. Kyllä noista molemmista raksamiehiä tulee, ajattelin kantaessani kahta vesisankoa tarhoille päin, eihän poneja janossakaan voinut pitää.
Auteltuamme miehiä tallin puolella ja syötyämme jotain pientä välipalan tapaista, päätimme jättää ukkelit rehkimään ja lähteä kahdestaan maastoilemaan, ennenkuin muutama uusi poni saapuisi. Sovimme, että minä menen Aatulla, sillä se oli korkeampi kuin Simo, omistinhan ylipitkät jalat ja muutenkin olin pidempi kuin kaverini. Päätimme mennä ilman satuloita molemmat, ja pikasen harjauksen sekä suitsien laiton jälkeen olimme valmiita ja suuntasimme kohti metsää, joka johti hiekkatielle ja sieltä erimittaisille lenkeille. Olin käynyt kävellen yhden reitin aijemmin, mutten ollut tutustunut muihin sen tarkemmin. Päätimme lähteä vasemmalle, josta lähti, puhelimen kartan mukaan, noin 5km pitkä lenkki. Tarkoituksenamme oli vain kävellä ja ottaa muutama ravipätkä, sillä ponitkin olivat vasta tulleet, ja Evien mukaan ne oli ollut viimeviikolla rankalla liikutuksella.
Rauhallisessa temmossa käppäilimme metsätyökoneen tekemää tietä, ja hevoset pärskivät odottaessaan raviinsiirtymiskäskyä. Pian painoin pohkeet kiinni Aatun kylkiin ja ori siirtyi reippaaseen raviin. Evie seurasi elettäni ja pian Simokin laahusti perässämme. Hidastin Aatua ja ravi muuttui mukavemmaksi istua. Hetken ravattuamme edessä siinsi hiekkatie, joka näytti olevan, jälleen puhelimen kartan mukaan, sama tie jolta olimme metsään lähteneet. Siirsimme käyntiin ja ohjasimme ponit tien reunaan, siltä varalta, että auto tulisi vastaan. Tallille vievä tie kääntyisi jo seuraavasta ristyksestä, ja olimme juuri pysäyttäneet ponit odottamaan, kun katsoimme tuleeko mistään autoa. Oikealta hymisyttelikin jeeppi traileri perässään, ja moikkasin kuskille - tulevat tuntiponit odottivat kopissa. Päästyämme tallin pihaan, tuli myös toinen traileri, jossa kolmas poni kyyditettiin.
Saatuamme ponit karsinoihinsa ja kaupat tehtyä, lähti Evie miehineen kohti kotiansa tai jotain, katosi tallilta kuitenkin. Markuksen vielä viimeistellessä satulahuonetta, kävin talossa purkamassa lisää muuttolaatikoita, ja pikkuhiljaa, talo alkoi näyttää kodilta. Hämärän laskeuduttua kävin hakemassa Simon ja Aatun yöksi karsinoihinsa, toivotin hyvät yöt poneille ja sammutin valot. Markus lähti samaa matkaa tallista, ja pikaruuan jälkeen painuimmekin pehkuihin..nukkumaan.
|
|
|
Post by Larissa on Sept 15, 2013 23:14:07 GMT
Rankkasateita ja tähtipäinen ori16.09.2013 Kamala monsuuni oli vallannut tallinpihan, nimittäin vettä oli satanut koko päivän ja kumpparit tulivat tarpeeseen. Aamulla oli näyttänyt, että päivästä tulisi mitä lämpöisin ja aurinko paistaisi täydeltä taivaalta, vaan toisin sitten kävi. Tunnitkin oltiin saatu käyntiin, ja parhaillaan tallista kuului iloista puheensorinaa sateesta huolimatta. Hörppiessäni kahvia rauhallisesti taukohuoneesa vilahteli niin isoja kuin pieniäkin ratsastajia ja heidän vanhempiaan, jotka epätoivoisesti yrittivät saada turvaliiviä ärtyneen lapsen päälle tai syöttää heidät ähkyyn tai jotain muuta sellaista. Vilkuilin pidätellen naurua erästäkin vanhempaa naista joka jahtasi ala-asteikäistä lasta ympäri taukohuonetta ylisuuri turvaliivi käsissään. Ja eihän hän sitä lapsen päälle saanut. Vihdoin kaikki lähtivät sadeasuissaan urheasti kentälle ratsastamaan, ja Mari seurasi heitä vetäen sadetakin hupun päähänsä. Myrtsin oloinen nainen huikkasi heipat ja katosi vesisateeseen. Kai se minunkin olisi pikkuhiljaa noustava, uusi hevonen kun oli talliin tulossa ja kaikki oli ihan vaiheessa vielä. Näpyttelin kännykkäni koodin ja selasin puhelinmuistiota etsien Evien numerota. Kun nainen vihdoin vastasi, passitin tämän tulemaan iltatalliin, ja hän kertoikin olevansa piakkoin pihassa - oli tulossa tervehtimään heppojaan. Evie aloitteli tekemään iltatallia, kun itse valmistelin karsinan uudelle tulokkaalle - varmistin, että vesiautomaatti toimii, levitin kosteaa purua lattialle ja hain ison sylillisen heinää orille. Ripustin päivällä tekemäni nimikyltin oveen ja hain hevosen keltaiset loimet telineeseen valmiiksi, sillä niitä tarvittaisiin luultavasti heti huomen aamulla. Eviekin oli jo hyvää vauhtia saamassa karsinoita puhtaaksi, ja siirryin itse satulahuoneen puolelle järjestelemään tavaroita aikani kuluksi, ikäänkuin peitellekseni hermostuneisuuttani. Pikkuhiljaa kello lipui lähemmäs seitsemään, ja siirryin tallin etuosaan kävelemään rinkiä, pyörittelemään peukaloita, huokailemaan jne, odotin vain trailerin ajoa pihaan. Silmä tarkkana katsoin ovenraosta tietä, jolta kuului aina välillä auton ääniä, mutta yksikään ei kääntynyt auton pihaan. Hermostuneena kuikuilin kelloa, ja samassa muutama tuntilainen palasi talliin - onneksi suurinosa hevosista oli jatkanut seuraavalle tunnille ja sain rauhassa kotiuttaa orini. Lähes hermoromahduksen partaalla ollessani ajoi vihdoin traileri, auton ratissa Mila, pihaan, ja lähestulkoon ryntäsin hakemaan hevostani. Muutaman sanasen vaihdettuamme ja kuulumiset vaihdettuamme, pääsin vihdoin "käsiksi" hevoseeni, ja sujahdin traileriin edessä olevasta pienestä ovesta. Tähtipäinen ori hörähti minulle, luuli kai Milaksi. Nainen avasikin lastaussillan ja minä kliksautin riimunnarun orin keltaiseen riimuun kiinni. Mila avasi takapuomin, ja rauhallisesti ori lähti peruuttamaan ja pian oltiinkin maankamaralla. Tuntilaistenkin huomio oli herättänyt hermostuneisuuteni ja pihaan ajanut traileri, ja heitä olikin ihan muutama toljottamassa tallin ovella, eivät halunneet kastua mutta kuitenkin kiinnosti mikä, tai oikeastaan kuka, trailerista tulisi. "Nonniin Jaska, mennäänkö sisälle?" Lepertelin orille, joka katseli kiinnostuneena ympärilleen. Juttelimme vielä pienen hetken Milan kanssa, ja lupauduin huomenissa käydä moikkaamassa häntä. Sanoin vielä heipat naiselle ja kannustin oria liikkumaan tallin suuntaan. Tuntilaiset siirtyivät kohteliaasti silmät pyöreinä katsellen yli 160cm korkeaa hevosta. Hetken se hiljaisuus kestikin, nimittäin kun olin saanut hevosen mussuttamaan heiniään, alkoi kysymystulva: "Minkä rotuinen se oli? Milloin se tulisi tunneille? Saiko sitä rapsuttaa? Minkä väriset suojat sillä oli? jne" Parhaani mukaan vastailin tyttöjen kysymyksiin ja hätistelin rauhallisesti heidät sitten karsinan edustalta vedoten hevosen ruokarauhaan. Viimeisenkin tunnin loputtua ja loppujenkin tuntilaisten häivyttyä lähdin viettämään kahdenkeskistä aikaa uuden hevosen kanssa. Vaikka heppa tulisikin juoksemaan tunteja, toimisi se samalla kisaratsunani ja hyvää vauhtia aloin tykästyä oriin entistä enemmän, olihan tämä jo ensivaikutelmallaan tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Rapsutin vielä oria niskasta, ennenkuin lähdin tarkistamaan muut hevoset. Eviekin oli lähtenyt jo kotiinsa ja hevoset mussuttivat iltaheiniensä rippeitä. Ennen valojen sulkemista loin vielä katseen uuden hevosen nimikylttiin, ja luin jo sadatta kertaa orin nimen - TR Chanson Glow.
|
|
|
Post by Larissa on Sept 21, 2013 8:16:17 GMT
Uudet tuulet puhaltaa 20.09.2013
Nappasin pöydältä likaisen,kyljellään olevan kahvimukin, josta oli tosin juotu vähän jotain muuta, ja heitin sen tiskiin. Jonah ja Evie olivat viipyneet tallissa eilen pitkälle yöhön, ja löysin vieläkin tyhjiä pulloja ja pinttyneitä tahroja, tunnin siivoamisen jälkeen. Pitäisi Evielle sanoa ettei kokoajan sotkisi paikkoja sen rakkaansa kanssa vaan hoitaisi nämä hommat kotonaan. Minä ja Markuskaan ei tehty näin pahaa sotkua! Onneksi tänään oli vain kahden aikuisen yksityistunnit, ja nekin vasta keskipäivän jälkeen.. Ensimmäinen viikko tunteja oli jo mennyt, ja pikkuhiljaa alkoi selvetä, kuinka rankkaa oli samanaikaisesti yrittää pyörittää tallia ja vielä huolehtia parista muusta hevosestani, jotka asuivat eri talleilla. Onneksi minulla oli Markus, mies oli viime viikollakin käyttänyt kaiken liikenevän aikansa tallin viimeiseen silaukseen ja yksäripuolen loputkin karsinat olivat käyttökunnossa.
Kun vihdoin sain taukohuoneen inhimilliseen kuntoon, kävin laittamassa pesukoneen pyörimään ja suuntasinkin sitten lantalan luo hakemaan kottikärryjä. Ulkona oli alkanut tihuttaa, tosin olihan sitä jatkunut koko viikon. Puolijuoksua pakenin kottareita työntäen talliin, ja aloin siivoomaan karsinoita. Evie ja Jonah taisivat potea krapulaa yläkerran makuuhuoneessa, johon neljän jälkeen olivat raahautuneet. Pitäisi kai puhutella kaveriani, tokihan hän oli vasta kahdeksantoista ja kaikki oli vielä niin hienoa.
Heitin kakkakikkareet kärryihin ja vaihdoin karsinaa. Enää jäljellä oli kolme ja kellokin läheni vasta kymmentä. Pitäisi kai joku tallityöntekijä hommata, kun ei tämä kakanlappaaminen oikee enää kahden viikon jälkeen napannut. Pitäisi kai laittaa nettiin hakuilmoitus, kyllä joku juoppo kaljamahainen varmaan ainakin ilmottautuisi, eri asia mikä minulle kelpaisi. Vaihdoin taas karsinaa ja pian kaikki olivatkin puhtaita. Vein vielä viimeisen lastin lantalaan, ja samalla hain varaston puolelta puruja muutaman kottikärryllisen karsinoihin. Yksäripuolen karsinat olin jo aijemmin putsannut, kun en ollut jaksanut aloittaa heti taukohuoneen siivoamisella.
Kello läheni yhtätoista ja lähdin katsomaan tarhoille, oliko hevosilla vettä. Osalta oli vähissä, ja kävelin takaisin tallille, avasin hanan ja nappasin letkun pään mukaani, josta suihkusi koko ajan vettä. Pääsin ensimmäiselle tarhalle ja pikkuhiljaa etenin muittenkin luo. Jaska huuteli tarhassaan ruokaa, ja vilkaistuani kelloon tajusinkin sen olevan jo puoli kaksitoista, tänään voisi jakaa heinät hieman tavallista aikaisemmin. Sain laskettua viimeisetkin vedet, ja lähdin kävelemään takaisin tallille, jossa suljin hanan ja suuntasinkin sitten yksäripuolelle, sieltä portaita pitkin vintille, josta tiputtelin heinäpaaleja iltaa varten, sekä nyt jaettavaksi.
Raahattuani tarhoissa oleville hevosille heinät, ja pinottuani loput iltaa varten siististi tuntikäytävän perälle ja palautettuani tavarat paikoilleen, olin ansainnut kahvihetken. Heitin takkini naulakkoon, johan tuossa työn touhussa oli kuuma tullut. Saatuani kahvin tippumaan rojahdin sohvalle selälleni ja taisin hetkeksi torkahtaa, sillä kun havahduin, oli kahvini jo tippunut ja varmaan kylmääkin, ja kello näytti yli kahtatoista. Kai ne ratsastajat osaisivat itsekkin ratsunsa hakea, mutisin mitatessani kahvia ja maitoa kuppiini. Vielä sokeripala ja aah, täydellistä.
Tuntilaiset tulivat ja menivät, ja minä jatkoin pikkutarkkaa siivomista - tälläkertaa talon puolella. Evie ja Jonahkin olivat saaneet itsensä ylös, eikä kumpikaan ollut kovin hyvissä kuoseissa. Naurahdin nuorille jotka valittivat vuoronperään niin pääkivusta kuin väsymyksestä. Vippasin burana-askin heille ja aloin vähän tahallani imuroimaan, niin että nuorten päänsärky vielä vähän pahenisi - olivathan he sotkeneet MINUN taukohuoneeni. Evie irvisti ja ryntäsi vessan kautta yläkertaan, Jonah jäi miehekkäästi kärsimään olohuoneen sohvalle, ja imuroin kerrankin kunnolla, kun oli aikaa. Pian asuntomme kiilteli lähestulkoon puhtauttaan, ja vietyäni imurin kaappiin rojahdin nojatuoliin ja avasin telkkarin. Jonah sai itsensä nostettua sohvalta, ja kävi vielä nielämässä pillerin ales kurkustaan, kun ilmoitti lähtevänsä kauppaan ostamaan "krapula-ruokia" ja huuteli Evietä mukaansa. Käskytin heitä tuomaan myös ruokatarpeet tullessaan, ikäänkuin korvaukseksi taukohuoneesta ja itseäni laiskotti niin paljon etten jaksanut ajatella edes tallilta mihinkään lähtöä.
Päivän valuessa eteenpäin laiskottelin sohvalla ja Markuskin huiteli taas jossain omilla teillä. Päätin ryhdistäytyä ja lähteä talliin tekemään jotain yhtä turhanpäiväistä kuin mitä sisälläkin oisin saanut aikaseksi. Sattumalta käänsin pääni tarhojen suuntaan, ja näin loimettoman Jaskan tärisevän tarhassa. Huoh, mitäköhän sekin oli riehunut? Ryntäsin hakemaan orin tarhastaan, ja näin loimen makaavan maassa, kai lähtenyt Jaskan päälle tämän riehuessa jotain. Avasin portin ja jätin sen auki, ja talutin Jaskan talliin loimi kainalossani.
"Seisos nytten!" ärähdin käytävällä steppaavalle Jaskalle. Ori taisi uskoa jo ensimmäisestä, sillä seisoi kiltisti paikallaan muutaman ärräpään seurauksena. Olin päättänyt harjata ruunikon läpi, koska toista loimea ei voinut laittaa likaisen karvan päälle. Sain orin harjattua ja kävin hakemassa toisen loimen sen suojaksi. Kuulin samassa ulkoa hirnuntaa ja askelia, ja ryntäsin katsomaan kuka, tai mikä ulkona mekkaloi. Näin Aatun pomppivan risteyksestä tallipihalle hirnuen tammojen suuntaan. Hetkessä olin saanut sen retaleen kiinni, ennenkuin se ehti edes ajatella mitään semmoista.. Taasko se Evie oli tippunut?
Samassa mopo pärisytteli samaisesta risteyksestä, ja näin takana istuvan Evien. Taasko se oli löytänyt jonkun pojan? Huokaisin syvään ja valmistauduin saarnaamaan. "Mitä tää meinaa? Lähtiks sänkkärilaukat käsistä? Ja kuva toi on?" marisin niin tympääntyneellä äänellä kuin osasin. Evie selitti pojan nimen olevan Niko ja Aatun pelästyneen. Poika, siis Niko, oli jo hivuttautumassa takaisin moponsa kyytiin, ja huudahdin tälle: " Älä nyt katoo mihinkää!"
Evie nappasi Aatun ohjat minulta, ja pyysin poik..Nikoa taukohuoneeseen pilke silmäkulmassani. Käskytin Nikon istumaan sohvalle, ja kysyin, haluaako hän kahvia, ja pojankloppi vastasi myöntävästi, kai ei enää kehdannut sanoa vastaan. Eviekin sinkosi pian huoneeseen ja napattuaan evästä pöydältä ja alkoi rupattelemaan jätkän kanssa. Kahvin valmistuttua istuuduin Evien viereen sohvalle, hörppien rauhallisesti kahviani. Jutellessa selvisi, että poika oli töitä vailla, koska halusi vaihtaa kaksipyöräsensä isompaan. "Sähän voit tulla tänne töihin!" Evie huudahti yhtäkkiä. Mulkaisin paheksuvasti kaveriani, mutta itseasiassa, eihän se ollut hassumpi idea. Kyllä kai jokainen paskaa osaa lapata.. "Emmä tiiä mitään noista kaakeis..hevosista," Niko mutisi epäröivästi. "Eihän sitä mitään tartte tietää jos vaa putsaa karsiboita" Evie naurahti, ikäänkuin olisi lukenut ajatukseni. Evie häipyi Nikon myhähdellessä jotain. Katsoin poikaa varpaista päännuppiin, kyllähän tuota kattelisi.. eikun siis, varmasti hän olisi hyvä tallihommissa, habaakin taisi vähän löytyä. "No mites on, kiinnostaisko tallihommat täällä? Maanantaista perjantaihin, vuorotellen aamu- ja iltatallissa?" Kysyin Nikolta. "No, tota.. No joo kyllä se käy," Niko vastasi ensin vähän epäröiden mutta rohkaistu sitten. "Ja Evie varmasti opettaa sinut ratsastamaan omilla poneillaan," sanoin kiusallisesti, kasvoillani pieni virnistys. Niko taisi vähän jäätyä, mutta ilmoitti sitten lähtevänsä. Sanoin pojalle heipat, ja tämän lähdettyä taukohuoneesta, palasi hän myös hyvin nopeasti. "Nii muuten, tässä mun puhelinnumero!" Niko sanoi vähän häpeillen. Kiitin, ja tälläkertaa Niko taisi oikeasti lähteä. Jes, vastaus ongelmiini oli saatu!
|
|
|
Post by Larissa on Sept 26, 2013 4:16:32 GMT
Uusi kuningasidea Larissan päästä26.09.2013 "Eikun käännä se talikko toisin päin niin se vois olla vähän helpompaa," neuvoin jo varmaan uhannen kerran uutta poikaa, Nikoko sen nimi oli. Mikään ei ollut itsestään selvää ja sai silmä kovana olla vahtimassa, ettei se pojanretale tekisi mitään todella väärin. Olin saanut jo hevoset ulos ja heinät ja vedet, ja enää oli karsinoiden siivous, tosin sen olin delekoinut Nikolle, mutta tällä vauhdilla ehtisi iltatallikin tulla ennenkuin kaikki karsinat olisivat puhtaita. Jätin Nikon hetkeksi tuskailemaan talikkonsa kanssa, ja suuntasin järjestelemään satulahuonetta. "Larissa, nyt se tulee!" Evie huusi ovenraosta, ai hänkin oli täällä? Pyysin häntä pitämään poikaa silmällä sen aikaa, kun kotiuttaisin uuden hevosemme. Autoin kuskina toimivaa Jenniä peruuttamaan trailerin järkevästi parkkialueelle, ja samassa Petra jo pomppasi autosta. Kunkuksikin kutsuttu suomenhevonen oli yllättäen Petran kasvatti, Samoojan komea varsa, joka juuri oli ruunattu. Vaihdoin muutaman sanasen niin Petran, kuin tämän tädin Jennin kanssa, kunnes pomppasin traileriin ja kiinnitin riimunnarun suokin punaiseen riimuun. Muutaman hirnahduksen saattelemana Kunkku seisoi pihamaallani ja katseli ympärilleen. Vein ruunan karsinaansa, ja nakkasin sille vielä sylillisen heinää, ja kävimme talollamme tekemässä paperit. Petra lupasi käydä katsomassa kasvattiaan aika ajoin, ja minullehhan se kävi paremmin kuin hyvin. Palasin takaisin talliin, josta kuuluikin Evien käskytys ja kuri. Pienen naurahduksen saattelemana yritin pitää pokkani ja kävelinkin virne naamallani parin ohi. Nikolla ei tainnut olla helppoa, sillä hikikarpalot kimaltelivat otsalla ja paitakaan ei ollut ihan kuivan näköinen. Ainakin hän yritti parhaansa, mutta kyllä palkkakin oli semmoinen että oli se ihan suotavaakin. Heitin muutamat kannustukset nuorelle miehenalulle, ja kuiskasin vielä Evien korvaan, ennenkuin poistuin tallin puolelta: "Sitten kun se joskus saa nämä puhtaaksi, muistuta vielä yksäripuolesta.."
|
|
|
Post by Larissa on Oct 1, 2013 18:28:00 GMT
Normaali työntäyteinen päivä01.10.2013 Nostin huivia yhä ylemmas naamalleni, ja ainoastaan silmäni olivat juuri ja juuri näkyvissä. Satoi räntää, tuuli ja oli kylmää, ja minä, urhea tallinomistaja, raahaan heiniä tarhoille. Pitäisikö sittenkin harkita sitä talliapulaisen palkkaamista? Koska tämä oli ihan suoraan sanoen sieltä. Vielä olisi tien vasemmalla puolella tarhaavat hevoset, jotka innoissaan jo odotteli päiväheiniään. Sheri ja Roosa juoksivat innoissaan tarhansa nurkasta portille ja hirnuivat vuoronperään kimeillä äänillään. Rapsutin ohimennen Roosaa otsasta, mutta tamma ei kauemmaksi aikaa malttanut jäädä, vaan hyökkäsi omien heiniensä kimppuun. "Moi Lari!" Julian ääni kaikui läpi tallipihan. Olin juuri hakemassa viimeistä purukuormaa yksäripuolelle, ja huudahdin tervehdykset tälle. Työnsin kottarit yksäripuolen ovesta sisään ja kippasin ne viimeiseen karsinaan. Huh, päivätalli suoritettu! Päätin ansaitsevani kahvihetken, ja ryntäsinkin taukohuoneeseen nyppien puruja pois vaatteistani. Avatessani taukohuoneen oveen nenääni tulvahti kahvin tuoksu - oliko joku jo ennättänyt ennen minua? Näin Rompun istuvan sohvalla ja Julian keikkuvan samaisen sohvan selkänojalla. Vilkasin yllättyneenä tyttöihin ja noudin itselleni kahvia. Kiitin Romppua, joka ilmoitti keittäneensä sen. Tyttö lähtikin hakemaan hevostaan tarhasta ja huikkasimme Julian kanssa yhteen ääneen heipat hänelle. Avasin läppärini kannen, ja raahasin sen työpöydältä syliini sohvalle. "Ooksä muuten kuullu jo, et Sheri on astutettu tos pari viikkoo takaperin?" Julia tokaisi kesken jonkun hölynpölykeskustelun. Katsoin kysyvästi tähän, mutta jatkoin ilmoitusten selailua - vielä kun oli peräkarsina vailla asukkia. "Eli et.." Julia naurahti kun en reagoinut sen enempää. Myhäilin jotain vastaukseksi, ja Julia alkoi omatoimisesti selittää orista, joka kuulosti oikein mukavalta ja hyvältä isävalinnalta. "Ei mut, ylöspäi! Rullaa sitä ylöspäi!" Julia hihkaisi yhtäkkiä. Tein kuten käskettiin ja näytössä komeili kirjava arabiristeytys-ori. "TOI ON SE!" Julia suorastaan huusi. Klikkasin iloituksen auki, ja hevosen tiedot avautuivat näytölle. Alareunassa oli myös lisää kuvia, jotka yksi kerrallaan katsoin. "Hm... Hintakaan ei ole paha.." Myhäilin kiinnostuneen näköisenä. "Sun on ihan PAKKO ostaa toi, se on ihan mahtava, näin ku ne ratsasti sil ja aah se on täydelline, osta se osta osta osta osta!" Julia kiljui. "Take it iisi heyyy," naurahdin ja jatkoin: "Voishan tota ehkä mennä kattoo.." Julia yritti selkeästi hillitä intonsa ja häipyikin alta aikayksikön johonkin. Jäin katselemaan muitakin ilmoituksia, mutta sitä-oikeaa ei löytynyt, vaan mielessäni pyöri vain tuo hevonen. Kirjava, luultavasti siis pintolla tai american paintilla risteytetty, kouluakin se meni helppoon aahan asti.. Tuota pitäisi kyllä lähteä kokeilemaan."Nikooooooo, ootko sä jo siivonnu tarhat?" Huudahdin karsinan seinää nojailevalle pojanklopille, joka yritti ilmeisesti erittäin säälittävästi iskeä jotain teini-ikäistä tuntilaista. Lähes jouduin raahaamaan jätkän pihalle, ja pienen puhuttelun jälkeen Niko tajusi suosiolla painua tarhoille kera kottareiden ja talikon. Todellakin pitäisi palkata joku uusi, joku kaljamahainen vanha mies, joka ei yrittäisi iskeä jokaista eteentulevaa ja joka osaisi hommansa, niinkuin tuo, murisin mielessäni. Uuden kahvikupin jälkeen lähdin sekoittelemaan iltaruokia, jotka kellon mennessä eteenpäin sainkin jo jakaa. Muutaman karjahduksen nojalla sain karsinoiden seiniä paukuttelevat hevoset lopettamaan ja odottamaan vuoroaan. Pian jokainen mussutti ruokiaan, ja jätin Marin tehtäväksi sulkea ovet, hän kun kuitenkin vielä kävisi tallissa. Sanoin yöt hevosille ja kävelin lyhyen matkan talolle, jonka aikana ehdin jo jäätyä enemmän kuin laki sallii. Viimeinen katsahdus ulos ja ovi perässä kiinni. Sheri ja Roosa päiväheinien aikaan tarhassa.
|
|
|
Post by Larissa on Oct 7, 2013 13:16:25 GMT
Touhuiluja ja Touhon tohelointia 07.10.2013
"Onko se Simo jo valmis?" Hihkaisin tallin toiselle puolelle. Kaikkien vaikeuksien ja toheloinnin jälkeen Simo ja Touho ratsastajineen olivat valmiita alkeistunnille. Marin johdattelemana kaksi ala-asteikäistä tyttöä taluttivat poninsa kentälle. Naurahtaen lähdin yksäripuolelle jatkamaan iltatallin tekemistä - Niko kun ei ollut tänään viitsinyt ilmaantua paikalle ja kaikki jäi minun hoidettavakseni. Kävellessäni viimeisimpien karsinoiden ohi satulahuoneeseen, Reni hirnahti heinän syönnin lomasta. Naurahdin hölmölle kirjavalle, ja vilkaisun jälkeen jatkoin matkaani. Mahtaisi Sherin varsasta tulla hieno kun isäkin oli tota luokkaa..
Markuskin oli Vaahterapolussa Milaa auttamassa, ja Eviekin oli taas kiinni kouluhommissaan. Nikoa ei näkynyt ja Jonah ei vastannut puhelimeen. Samassa näin Rebekan tassuttelevan satulahuoneen ovea kohti poninsa satula käsivarsillaan. "Rebekkaaa, eihän sinulla ole kiire eihän?" Kysyin niin maireasti kuin osasin. "..E-eii kai?" Rebekka kysyi ihmetellen. "No hyvä, saatkin sitten auttaa minua, voisitko lakaista vaikka käytävän tai hakea puruja?" Kysyin huvittuneena saatuani passitettua yhden lisäkäsiparin orjakseni. Rebekka nyökkäsi ja kertoi vievänsä satulan ensin pois, ja hakevansa sitten puruja. Kakanlappaustahtini kiihtyi kun tiesin saavani apua purutukseen, ja Rebekan viivytellessä ehdinkin saada yli puolet karsinoista puhtaiksi. Hetken kuluttua Repsukka saapuikin työntäen kukkuroillaan olevia kottikärryjä, ja ohjasin häntä viemään ne ensimmäiseen karsinaan. Rehkimme yhteistuumin ja hyvää vauhtia olimme saamassa iltatallia valmiiksi.
"Ja näin vielä viimeinen luudan heilutus!" Hihkaisin kun lakaistuani lattian viimeisen vedon jälkeen palautin luudan takaisin omalle paikalleen. Lähestulkoin hinasin Rebekan mukanani sumpille, mutta kahvituokiomme loppui pikaiseen, kun seuraavan tunnin tuntilaiset tulivat mekastamaan taukohuoneeseen. Samassa Satu ryntäsi posket punaisina ovesta sisään. "Touho pukittelee tuolla ihan hulluna!! Se alkeistyyppi ei enää uskalla mennä sen selkään," Satu selitti hengästyneenä. Huokaisten vilkaisin Rebekkaan, ja taisimme tajuta toistemme ajatukset - Rebekka oli pienikokoinen, osaava ja tykkäsi villeistä poneista. Kiitin Satua ja Rebekka ryntäsikin hakemaan ratsastusvarusteitaan, ja olikin pian "Touho-valmis". Rebekka puhkui itsevarmuutta ja kävi hakemassa Touhon Marilta, joka silmiään pyöritellen katsoi minuun. Naurahtaen nojauduin kentän valkoiseen puuaitaan, ja jäin katselemaan Rebekan menoa. Mari heitti raipan tytölle ja pian saikin Touho kyytiä - eikä muuten muutaman testauksen jälkeen pukitellut ollenkaan.
Yritin vakavalla naamalla pahoitella Touhon käytöstä ratsastajan hätääntyneelle äidille, joka ei varmaan enään koskaan uskaltaisi päästää tytärtään hevosen selkään. Tyttökin alkoi sanoa vastaan jo äidilleen, ja jätin heidät suosiolla kinastelemaan kahdestaan. Livahdin tallin puolelle tarkistamaan seuraavan tunnin ratsastajien tilanteen, kaikilla näytti onnekseni sujuvan ihan hyvin. Kaikille oli taluttajat ja varusteet oikein, lukuunottamatta yhtiä takasuojia, jotka olivat väärinpäin. Ne oikaistuani kävelin laiskan oloisesti taukohuoneeseen ja join vihdoin ansaitut kahvit, jotka aijemmin olivat jääneet hörppimättä.
Talutustunnin aikana kävin hakemassa vielä viimeisetkin hevoset sisälle, ja rapsuteltuani hetken Reniä sekä talutustunnin loputtua, jaoin kaikille hevoselle iltaheinät ja vielä muutamalle ruuat. Valot pois, ovet kiinni, ja hyvät yöt hevosille. Kävelin talolle ja päästessäni kotiovelle viimeinenkin pihavalo sammui.
|
|
evie
Uusi tallilainen
Posts: 6
|
Post by evie on Oct 14, 2013 17:17:09 GMT
Kyllä musta hevosmies tulee.. ~ Niko
"Ota toi Reni vaikka.." Evie sanahti vilkaisten tarhoille. Nyökkäsin. Nainen heilautti vaaleat hiuksensa niskan taakse ja marssi tallille. Pujahdin lankojen välistä talutusnaru käsissäni hevosen luokse. Laikukas Reni asteli luokseni, ja nappasin sen matkaani. Nyökkäsin tumman autonsa ratissa istuvalle Jonahille, kun tämä kaarsi pihaan. Reni nykäisi naruaan, mutta raahasin sen talliin. Evie viittasi minua kiinnittämään ratsuni käytävälle, ja tottelinkin. Larissa mulkaisi minua, mutta nähdessään Evien tulevan Renin harjat mukanaan, hän nyökkäsi. Luuli kai että luistin työnteosta.. Vaikka se ei pahitteeksi olisi ollutkaan. Olihan paskanlappaaminen hyvää treeniä, mutta pitemmän päälle alkoi tympimään karsinoiden tylsät seinät ja jatkuva haju. Reni tuhahti, kun aloin harjaamaan. Evie harjasi toista puolta. "Heii, päivänsäde!" miesääni huudahti. Evie tirskahti ja käännähti Jonahia kohti. Suljin silmäni heidän lääppimiseltään ja huokaisin. Nostelin Renin jalat yksi kerrallaan ja putsasin ne kaviokoukulla. Eviekin sai ryhdistäysyttyä ja heitti satulan ratsuni selkään. Käärin pinteliä oikeaan etujalkaan, mutta kolmannen kerran jälkeen Evie murahti ja tuli itse laittamaan sen, mulla kun meni aina se kirottu rätti väärinpäin. "Hae kypäräs" Evie käski hymyillen. Virnistin takaisin ja käväisin taukohuoneen puolella napaten 'oman' kypäräni. Tosiasiassa olin lainannut sen kaverini siskon äidiltä.. Painoin kapineen päähäni ja läksin kentälle Evien ja Renin perässä. Joku tallin tytöistä naurati kun kävelin ohitse, ja virnistin tälle takaisin. Johan hiljeni. Itsekseni naureskellen miltei törmäsin Renin leveään persukseen. Evie mulkaisi minua.
"Käyntiä mä sanoin! Pohkeita POHKEITA!" Evie rääkyi. Reni mutusteli jotain random oksaa jonka se löysi kentänlaidalta. itse yritin saada siihen liikettä kaikin keinoin, mutta herra oli päättänyt jämähtää paikoilleen. Vedin ohjista että hevonen nosti pääntä, ja sain kuin sainkin sen kävelemään. Evie käski pitää lyhyemmät ohjat, joten tottelin. Se kyllä helpotti huomattavasti, koska Reni ei saanut päätä alas. Muutaman käyntikierroksen jälkeen Evie nousi aidalta ja tuli vierelleni. "Nyt vaihetaan suunta ja sit ravia" hän ilmoitti. Nyökkäsin ja käänsin Renin. Pitkät sivut ravia ja lyhyet käyntiä.. Pitkän sivun alussa naputin vähän pohkeita, ja Reni hypähti nopeampaan vauhtiin. Tarrasin satulasta kiinni ja Reni köpötteli hitaasti pitkän sivun loppuun. Evie hölkkäsi vierelle ja hidasti sen käyntiin. "Ihan hyvä, mut enskerralla ohjat kädessä" hän tokaisi. Mumisin vastauksen ja yritin uudelleen. Hetkisen kuluttua olin ravannut molempiin suuntiin, ja Evie oli tyytyväinen. Käynnissä jatkoimme vielä hetken, ja Evien käskyjen mukaan tein voltteja sun muita juttuja, jonka jälkeen Evie jätti minut yksin loppukäyntejä käppäilemään. Heilautin virnistäen kättäni naiselle, ja hänkin moikkasi hymyillen. Tallin ovella Jonah pussasi tyttöään ja vilkaisi minua. Käänsin Renin lävistäjälle suunnan vaihtamiseksi. "Mitä toi nyt oli?" Jonah kysyi. "Ai mikä?" kysäisin haukotellen. "Ei Evie mua koskaan suostu opettamaan.." mies jatkoi vihjaillen. "Ai.. No sä ootkin mua taitavampi" mutisin. Jonah naurahti ja vaikeni sitten. Mitäs sekin nyt jäi tohon tuijottamaan? Muutaman kierroksen jälkeen pysäytin kirjavan hevosen ja loikkasin selästä, nostaen jalustimet ylös. Jonahkin katosi jonnekkin, joten päättelin hänen jääneen äsken vain haaveilemaan jotain.
Heivasin Renin karsinaansa vietyäni sen kamppeet pois. Poikkesin vielä taukohuoneeseen, jossa istuskeli pari neitokaista. Silva ja Rebekka vissiin. Hetkisen käytin heidän kanssaan jutellen, ja menin sitten pihalle. Hyppäsin moponi kyytiin, mutta pahaksi onnekseni huomasin, ettei se käynnistynyt. "No paska.." mutisin. Yrittämisen ja kiroamisen saattelemana totesin rakkineen kuolleeksi kuin kivi, ja marssin sitten takaisin talliin. Larissa vilkaisi minuun päin epäilevästi, kun painelin taukohuoneeseen. Muutaman minuutin kuluttua tallin emäntä astelikin sisään. "Mitä sä täällä vielä teet?" hän huokaisi. "Mopo ei käynnisty" sanoin. "Nukutko täällä?" Larissa kysyi. Parempaakaan ei varmaan ollut tarjolla, joten vastasin myöntävästi. juttelimme hetkisen vielä huomisesta, mutta kohta Larissa häippäsi ja jätti minut talliin. Kohta nainen toi minulle vielä peiton ja tyynyn, mutta sen jälkeen jäin yksikseni. Ilmoitin kotiväelle missä olin, ja puhelimesta kuului humalaista muminaa. "Tsemppiä iltaan ja pidä hauskaa" äiti sammalti. Vastailin myöntäväsi ja suljin puhelimen huokaisten. Huomenna on päivä uus eikun...
|
|
|
Post by Larissa on Oct 14, 2013 23:18:30 GMT
Kahvintäyteinen syyspäivä 15.10.2013
Niko suvaitsi parkkeerata mopedinsa pihalle,ja odotin häntä tallinnurkalla kädet puuskassa. Saisi selittää miksi hän myöhästeli eikä tullut töihin. Kylmä syystuuli puuskahti yllättäen metsän takaa, ja sai minut lähes tulkoon lähtemään lentoon. Niko käveli itsevarman oloisesti minua kohti, mutta nähtyään tuiman katseeni hyytyi pojan hymy. "Missäs oot taas luuhannu?!" Tivasin pojanklopilta, joka oli jälleen yli puoli tuntia myöhässä sovitusta. "No totaah.. mopo ei lähteny käyntii," Niko valehteli posket punottaen. "Naamastas näkee et puhut täyttä p*skaa," mutisin ja käänsin miehenalulle selkäni ja kävelin tallin puolelle, jossa uusi tallipoika Eljas teki ahkerasti töitä ja kehut tälle heitinkin - olisipa tuosta toisestakin tuohon.. Noppakin oli eilen tullut astutuksesta, ja kaikki sormet ristissä toivoin, että Luka oli tehnyt tehtävänsä ja tammani oli tiineenä. Jäin rapsuttamaan mustaa tammaa, joka tunki päänsä uteliaasti karsinastaan ulos. Mussuttaen heiniään se hörähti ja alahuulen lörpähtäessä tipahti heinät lattialle. Naurahdin tammalle ja heitin heinät sen karsinan puolelle. Niko pyyhälsi ohitseni kottareiden kanssa - oli sekin sitten ilmeisesti ryhtynyt hommiin. Hymähtäen lähdin kävelemään taukohuonetta kohti. "Siis mitä, astutit Nopan? Sikskö sitä ei täällä näkynytkään.." Rebekka hihkui innosta. Naurahtaen nyökkäsin tälle ja pian tyttö olikin jo suunnittelemassa, millaista varsaa olisi tulossa. "Ehkä semmoinen ruunikko, jolla on pyrstötähti otsassa! Eikun, sittenkin musta, samannäköinen kuin Noppa mutta vähän isommat merkit.. tai ei merkkejä ollenkaan!" Rebekka selitti, ja kuuntelin vain puolella korvalla. Selailin internetin syövereitä läpi, mutta eipä oikein missään ollut tapahtunut mitään. Kiinnitin taas huomioni Rebekkaan, joka oli ilmeisesti vaihtanut puheenaihetta ja tällä kertaa taisi ihan tarkoituksella puhua itselleen - tai kännykälleen. Kukaties, hörpin viimeiset rippeet kahvistani ja päätin lähteä katsomaan, ketkä ponit olivat tänään menossa tunnille. Vilkaisu Marin tekemään listaan, ja selvisi, että kaikki muut liikkuisivat yhden, paitsi Hermione ja Reni. Reni oli eilenkin ollut kevyellä liikutuksella, joten voisin käydä vähän ratsastamassa sillä - ei kai pieni läpiratsastus pahitteeksikaan ollut. Ja nyt kun oli kerrankin aikaa.
"Tuleppas, lehmäponi nyt!" Hihkaisin kirjavalle orille, jota ei kyllä ensisilmäyksellä oriksi uskonut. Ei ainakaan käytöksen puolesta. Reni tallusteli rauhallisesti perässäni raahatessani sitä talliin. Ohjasin sen karsinaansa ja jätin riimunnarun kaulalle. Suuntasin hakemaan orin ruskeaturkooseita tavaroita satulahuoneesta, ja palatessani heitin kaikki niille sopiville paikoille, satula sopi hyvin loimitelineen päälle, suitset sen alla olevaan koukkuun ja harjat käytävän lattialle. Tartuin harjaan ja kävin Renin kirjavan karvapeitteen läpi. Reni oli pian puhdas, ja kavioiden kuokkimisen jälkeen heitin sille varusteet päälle. Noudin vielä omat varusteeni ja suuntasin sitten maneesiin, jossa Rebekka oli juoksuttamassa Lagiaan. "Kai minä mahdun tänne suuren egoni ja vielä suuremman hevoseni kanssa?" Vitsailin kuivasti ja tekonaurun saattelemana kävelin toiseen päähän Renin kanssa. Nousin selkään ja kiristettyäni vyön lyhensin vielä jalustimia - Niko kun oli muutaman senttiä pidempi kuin minä. Kannustin Renin käyntiin, ja heti sitä saikin olla käskemässä eteenpäin, oli kai eilen päässyt löysäilyn makuun. Reni alkoi pienen kurinpalautuksen jälkeen tottelemaan hyvin, ja käveli sitä vauhtia, kuin halusin.
Alkuravien jälkeen tein muutamia siksak-pohkeenväistöjä ja myöhemmin ympyrällä pienensin ja isonsin väistöjen avulla. Reni liikkui oikein kivasti, ja se olikin saanut piristettyä päivääni. Taputusten saattelemana siirsin laikukkaan hepan käyntiin ja annoin sen hetken hengähtää. Vaihdoimme Rebekan kanssa muutaman sanasen, sillä Lagillakin oli ilmeisesti välikäynnit, tai jotain käynnin tapaista se kai raahusti siinä ympyrällä. Reni oli saanut nyt hengähtää tarpeeksi, ja siirsin sen raviin, ja tein muutamat siirtymiset, jonka jälkeen otin laukkaa.
Laukattuani tarpeeksi ja tehtyäni siinä töitä, olikin kello jo niin paljon, että piti alkaa loppuverkkaamaan, sillä tunnit alkaisi pian, ja pitäisi olla varmistamassa, että kaikki ponit tulisivat ajoissa sisälle. Annoin Renille pidempää ohjaa, ja se venyttikin päätään eteen-ales. Muutamien ympyröiden ja suunnanvaihdoksen jälkeen siirsin käyntiin, ja annoin pitkät ohjat. Käveltyäni muutaman kierroksen kävelin maneesin ovelle, ja hyppäsin ales selästä, ja talutin Renin perässäni talliin.
"Onkos se Ninni nyt valmis, entä Bea siellä yksityispuolella?" Mari hihkui tuntipuolen käytävällä tomerana. Seisoessani lähestulkoon yksäripuolen ovella kävin kurkkaamassa bean tilanteen, ja valmis ratsukko siellä odotteli käskyä lähteä maneesiin. Huusin Marille myöntävän vastauksen, ja pian kavioiden kopina ja ratsastajien iloiset ääntelyt peittivät tallin hiljaisuuden alleen. Taukohuoneeseen päästyäni kaadoin viimeiset kahvit kuppiini maidon ja sokerin kera ja rauhassa hörpin sen sohvalla, selaillen samalla jotain tylsääkin tylsempää hevoslehteä. Samassa Eljas pelmahti huoneeseen, tosin niin vaatimattoman huomaamattomasti kuin vain taisi osata. Tuolta pitäisi tuo ujous saada kytkettyä pois.. No ehkä se vielä löytää sen-oikean-heppatytön täältä, ajattelin. Eljas kävi vain nappaamassa jonkun pussukan jääkaapista, varmaan sen eväät oli siellä, tai mistä minä tiesin, jos se vaikka diilailis täällä jotain huumeita. Naurahdin ajatukselle Eljas plus huumeet, ei se ollut mahdollista. Hörpin kahvini loppuun ja ilmeisesti torkahdin hetkeksi, yöunet kun oli jäänyt viimeyönä jäänyt vähälle....
|
|
Eljas
Uusi tallilainen
Posts: 4
|
Post by Eljas on Oct 16, 2013 18:57:05 GMT
Eljas Vuorinotko 16.10.2013 Tuijotin apaattisena kännykkäni ruutua, joka näitti kellon olevan viisi aamulla. Kiroten nousin ylös lämpäimästä sängystä ja vinkaisin kun kylmä lattia osui varpaisiini. Kipttelin yksiön läpi heittämässä aamupalan naamariin ja insuliinit perään sekä pakkasin itselleni mukaan colan ja leipää, ottaen insuliinikynäni mukaan. Menin yhä puolinukuksissa autolle ja ajelin Wia Lacteaan. Rakennukset olivat pimeänä, kun suuntasin tunmtipuolelle. Sytytettyäni valot pehmeitä hörähdyksiä alkoi kuulua pitkin tallia. Rapsuttelin ohi kulkiessani Reniä ja jatkoin yksäripuolelle, sytytellen innekkin valot. "Huomenta kaakkimukset, kohta saatte pöperöä nassuun ja sitte raikkaaseen syysaamuun ulkoilemaan" jutustelin hevosille, häviten sitten jakelemaan ruokia. Jaoin kaikki ruoat ohjeiden mukaan omiin ämpäreihinsä ja aloin sitten viedä ruokia järjestelmällisesti hevosille. Käteni meinasi jäädä väliin kun tammamamma Noppa halusi ruokansa heti - pitäis olla jo! Kunkku taas säikähti ruoan kolinaa ja värii karsinan nurkassa, kunnes jutustelin herran kanssa hetken ja häivyin, jonka jälkeen iloinen rouskutus kuului suokkiruunankin karsinasta. Simo tönäisi minua turvallaan kun kuljin ohi ja rapsuttelin hetken komeaa connemaraa, jatkaen sitten ruokien jakelua yksäreiden puolella. Viisikko odottelikin jo ruokiaan, kun kävin laittamassa herroille ja leideille ruokansa enkä voinut olla tuntematta ylpeyden kipinää, kun vilkaisin arabiristeytyksen vieressä olevaa karsinaa - siihen muuttaisi minun shirevauva! Hymyillen kävelin tuntipuolelle lakaisemaan käytävää, kunnes hevoset alkoivat olla valmiita. Vein tuntihevoset pihalle siinä järkässä, mitä ne olivat syöneet ja vilkaisin ensimmäistä tarhaanmenijää, Touhoa, tarhaan viedessäni, lämpömittaria, joka näytti paria astetta pakkasta. Tuntihevoset eivät siis tarvinneet loimia, mutta yksäreiden kohdalla pitäisi vielä tarkastaa. Lopulta olin saanut viimeisenkin tuntihevosen, Ritan, pihalle, jonka jälkeen suuntasin kohti yksityispuolta. Vilkaisin hoito-ohjeita, todeten, että Sherille pitäisi heittää fleece päälle. Vein muut yksärit pihalle vilvoittelemaan ja etsiskelin sitten Sherin lilan fleeceloimen, heittäen sen sitten energiselle tammalle päälle. Talutin Sherin Roosan seuraksi, käyden vielä katsomassa, että kaikkien tarhojen portit olivat visusti kiinni ennen kuin syvennyin karsinoiden puhdistamiseen. Tunnin kuluttua olin saanut valmiiksi tuntihevosten karsinat ja paitani oli hiestä märkä - talli oli erittäin hyvin lämmitetty, mutta huhkiessa talikon varressa tuli kuuma. Olin juuri vetämässä paitaa pääni yli, koska kukaan ei ollut näkemässä, kellokin oli vasta seitsemän, kun kuulin Larissan äänen. "Mitäs täällä nakuillaan? Varokki lähtemästä viuhahtelemaan viattomien tallityttöjen edessä" Larissa nauroi maha kippurassa. Olin juuri vetämässä paitaa pois ja naamani oli juuri puoliksi kauluksen peitossa, mutta puna kiiri koko kasvoilleni ja vetäisin paidan kunnolla päälleni. "En mä, mulle vaan tuli hiki ... Anteeks en mä meinannu mitä rupee irstaileen ... siis ..." sepitin punaisena, Larissan vain naureskellessa. "Mä tulin vaa kattomaan, et sujuuko sulla tää sun eka aamutalli ... Mut hyvinhän tää näyttää sujuvan. " nainen naureskeli, kun tuijotin jalkateriäni nolona. "itäs sä muuten tähän aikaan, eihän sulla oo tänmään vuorookaan?" kysyin hiljaa. "No heräsin tossa vartti sitten ja keittelin kahvit ja tulin tosiaan tänen kurkkaamaan, kun ei uni enää taija pahemmin tulla" nainen selitti virne naamallaan. "Nojoo, mut... Mul on viel nää neljä karsinaa ja sitte onki pari tuntii vapaata kun sitte vaa ne heinät pitää heittää heposille... " juttelin vaisusti, oloni ollessa epämukava. En ollut sitä sosiaalisinta tyyppiä ja äskeisen tilanteen synnyttänyt häpeä korvensi mieltäni. "Siis mitä, onks tuntipuoli jo siivottu? Mitäs ihmettä jätkä, Niko oli eilen aamuvuorossa ja se oli yhentoista aikaan valmis!" Larissa huudahti. "No sillä meni aamu kun se flirttaili jonku hoitajan kanssa ja sit jos kuulin oikeen ni kuulemma se oli jotain sen talikon kaa säätäny..." selitin pieni hymy huulillanni Larissalle. Larissa höpötteli hetken kanssani ja melkolailla yksipuolisen keskustelun aikana sainkin kaikki karsinat putsattua. Larissa hävisi herättelemään Markusta, pulputtaen jotain rikotusta riimusta ja itse jäin järjestelemään satulahuonetta. Yhdentoista aikaan jonkun hoitaja ilmestyi taukohuoneeseen, jossa itse juuri söin eväitäni. Moikkasin äärimmäisen hiljaa ja ujosti tyttöä, joka vain vilkaisi minua. Tyttö moikkasi minua hiljaa ja jatkoi sitten matkaansa kohti satulahuonetta. Muutaman minuutin kuluttua nousin ja kävelin tallipihalle ja ensimmäisenä silmiini osui punertava tamma, joka juoksi pitkin pihaa aikaisempi tyttö perässään. Tyttö roikkui tamman riimunnarussa, mutta lopulta tytön ote lipesi ja ilmeisesti Hermionen hoitaja kaatui maahan parkaisten samalla kun Hermione lähti juoksemaan sivulle, kaartaen hieman minua kohti. Juoksin tammaa vastaan, napaten riehakkaan tuntsarin kiinni ja raahaten tamman sen rauhoituttua tytön luo. Punapää istui maassa pöllähtäneen näköisenä, kun ojensin pienikokoiselle tytölle käteni, tytön tartuttua siihen ja vedin hoitajan ylös. "Sä olit varmaan viemäs tätä sisäl?" kysyin kulmaani kohottaen, hieman ujosti, mutta tyttö nyökkäsi, jolloin lähdin sanaakaan sanomatta taluttelemaan tammaa karsinaansa, punatukkaisen seuraillessa minua hiljaa. Sitaisin energisen Hermionen kiinni. "Muut hevoset saaki päiväheinät kohta, mut mä tuon sille karsinaan... " mutisin, häviten sitten hakemaan heiniä, jotka heitin kohta Hermionen turvan eteen, tytön harjaillessa punaista harjaa. "Oon muute Silva." tyttö tokaisi, pysäyttäen harjailun ja kääntyen puolittain minua kohdet. Tyttö ojensi kätensä epäröiden, jolloin nappasin siitä hennosti ja nopeasti. "Eljas." sanahdin, häviten siten viemään lopuillekkin hevosille heiniään. Jaska meinasi jyrätä minut kun heitin heiniä herralle, mutta selvisin vähällä ja pääsin lähtemään kotia vuoroni päätyttyä ja Nikon ilmestyttyä puoli kahden aikaan tallille. Starttasin viininpunaisen italilaisen ja lähdin kotia kohti. / Eipä tuo nakuilu varmasti kovin montaa tallilaista häiritse Hyvä aloitus ja kivasti kuvailtu koko vuoroa!
|
|
|
Post by Larissa on Oct 19, 2013 19:27:40 GMT
Tuliterän maneesin kulutusta 19.10.2013
Aamuaurinko kimmelsi ensilumen pinnassa, kun talutin hevosia ulos. Nikolle en sitä tehtävää uskaltanut luovuttaa, varsinkaan nyt kun hevoset olivat innoissaan kirpeästä pakkassäästä. Saatuani viimeisenkin tallin hevosen pihalle, oli yksäreiden vuoro. Lagi, Sheri, Bea, Luxor ja oma kasvattini Roni. Ensin Lagi, Touho odottelikin sitä heinäkasan luona. Sheri Roosan luokse, Bea yksikseen ja samoin loput. Näin kaikki hevoset olivat tarhoissaan mutustelemassa heiniään. Kävin vielä korjaamassa Ritan riimun paikoilleen, mitä lie jo ehtinyt riehua.. Pirteän oloisena marssin kahvitauolle, varmistuttuani ensin, että Niko urakoi karsinoiden parissa.
Hörpittyäni kahvin päätin lähteä juoksuttamaan Roosaa, joka oli kuulemma eilen ollut vähän jäykkä. Lähdin tarhoille päin, ja törmäsinkin arabiristeytystään hakevaan Juliaan, ja livahdin samalla portinavauksella hakemaan mustan hannoverilaisen. Tamma antoikin hyvin kiinni, ja talutin sen talliin. Huomasin uuden lumisateen alkavan, onneksi tämä vielä sulaisi pois, toivottavasti ainakin. Roosan loimi kahisi hevosen kävellessä ja iso tuulenpuuska meinasi saada minut lentoon. Talliin päästyäni ohjasin Roosan karsinaansa, ja kävin hakemassa sen harjat sillävälin, kun tamma mutusti karsinaan jääneet heinänkorret. Liila pakki heilui käteni liikkeen mukaisesti karsinan luo, jossa laskin sen lattialle ja kaivoin sieltä liilan pölyharjan käteeni.
Saatuani Roosan harjattua kävin noutamassa satulahuoneen peräkaapista juoksutusvarusteet, eli liinan deltoineen, juoksutusvyön ja -piiskan. Kävelin takaisin karsinan luo ja avasin oven, jättäen kaiken muu ulkopuolelle, paitsi vyön joka oli käsivarrellani. Heitin sen Roosan selkään, liu'utin oikealle paikalle ja kiristin sen kiinni. Seuraavaksi tamman suitset, jotka kävin pikaisesti hakemassa, ja nappasin samalla unohtuneet sivuohjat mukaan. Viritin suitset tamman päähään ja kiinnitin deltan kuolainrenkaisiin. Laitoin sivuohjat kiinni vyöhön, ja kaulalle, kuolaimiin ne laittaisin vasta maneesissa. Kliksautin liinan kiinni deltaan ja nappasin karsinan edestä piiskan ja hanskani, ja suuntasin maneesiin.
Avasin hitaasti liukuvan oven ja talutin Roosan perässäni maneesiin.Käänsin tamman ja suljin oven, sekä portin. Annoin Roosan siirtyä isolle ympyrälle ja hetken kuluttua pyysin sitä vaihtamaan suuntaa. Pyysin Roosaa pysähtymään ja kävin laittamassa sivuohjat kiinni. Hetken vielä kävelyä, ja sitten pyysin Roosaa raviin. Tamma lähti laiskanletkeästi vaihtamaan askellajia, ja raipanhuiskautus ilmassa sai sen heräämään. Sivuohjat auttoivat tammaa käyttämään lihaksiaan, ja pyöreänä liikkuva hannovertamma olikin näyttävä ilmestys pitkine askelineen.
Roosa ei näyttänyt yhtään siltä, että sillä olisi ollut lihakset jumissa, liekö sitten eilinen loimenpuutos vaikuttanut. Pitäisikin muistaa kirjoittaa lappu ohjeisiin, että tästä lähtien loimi aina päälle.. Päästin Roosan hetkeksi juoksemaan vapaaksi tyhjään maneesiin, ja saatuaan tarpeksi pukitteluista ja spurteista, se tuli itse luokseni. Kliksautin liinan kiinni ja irrotin sivuohjat, jotta se saisi venytettyä niskaansa loppuraveissa. Pyysin tammaa raviin, ja letkeästi se meni eteen-ales ja vaihdettuani suuntaa annoin sen kävellä. Kymmenen minuutin kuluttua talutin tamman maneesin ovelle, jonka avattuani kävelin talliin.
Purettuani Roosalta varusteet heitin sille toppaloimen päälle, ja kävin 'palauttamassa' sen Sherille, joka kaveriaan jo kaipaili tarhassaan. Heitin riimunnarun maahan ja reippaasti kävelin takaisin tallille. Vilkaisu lantalaan, jossa Niko parhaansa mukaan yritti saada kakkoja pois kottareista, ilman että itse olisi lentänyt niiden mukana. Huvittuneena suuntasin taukohuoneeseen hakemaan -yllättäen- kahvia. Aikaiset herätykset kun vaativat veronsa, en voinut enää kuvitellakkaan elämää ilman kahvia. Eljas pamahti sisään huoneeseen, ilmeisesti hänellä oli jotain iloista kerrottavaa, kun koko ukkeli paistoi kuin keskikesän aurinko. "Wouu rajotas nyt tai täytyy lähteä hakemaan aurinkolaseja," vitsailin hymyilevälle pojalle, joka naurahti pienesti huonolle vitsilleni. "Eikun se mun shirevarsa on syntynyt eilen!" Eljas hehkutti. Ihme, että edes päästi mitään ääntä. Taisi muuten olla eka kerta, kun hän vapaaehtosesti puhui.. "Ai se, jonka karsinapaikan eteen teet täällä töitä? Siitä muuten pitikin puhua," kysyin ja jatkoin: "Minun puolesta saat ihan pelkkiä töitä vastaan sen paikan, kun oot niin ahkera ja susta on paljon enemmän apua kun tuosta vetelyksestä, joka nyttenkin tuolla flirttailee jollekkin.." sanoin vilkaisten ikkunasta. Eljas häkeltyi saamistaan kehuista ja sai vain nyökättyä. Tulihan se ujo puolikin sieltä. "Saan siitä varsasta kuvia tässä joku päivä ja oon ihan täpinöissäni siitä ja ja ja" Eljas intoili. "Muistakkin tulla näyttämään ne sitten," tokaisin ja kävin viemässä kuppini tiskipöydälle, jossa muitakin kippoja ja kuppeja oli. "Niin muuten, saisinko mä ratsastaa jollain? Kun mun vuorohan alkaa vast sitte kuudelta.." Eljas kysyi ujosti taukohuoneen ovelta. "Voisit mennä vaikkaa.. Kunkulla, sehän ei ookkaa liikkunu nyt. Voit mennä vaikka maastoon tai jotain," tokaisin ja lähdin itse tallin puolelle varmistamaan, että Niko siellä teki töitä. Eihän se tehnyt.
"Jos sinä aijot saada rahaa, niin sinä myös teet sen eteen jotain etkä nyhvää täällä nurkissa vaan!" Huusin naama punaisena nolostuneelle jätkälle, joka ei uskaltanut enää sanoa mitään vastaan. Hitaasti hän lähti hivuttautumaan kottareille päin ja livahti paikalle sen nojalla, että piti käydä tyhjentämässä kottarit, jotka eivät olleet edes puolillaan. Silmiäni pyöritellen yritin pysyä rauhallisena ja kävin siistimässä satulahuonetta. Lopulta päädyin tarttumaan luutaan, ja lähdin lakaisemaan yksäripuolen käytävää. Näin Eljaksen kävelevän kauempana ilman satulaa Kunkkeloisen kanssa, ja hymyilyttihän se näky vähän - luihu poika leveän suomenhevosen selässä.
|
|
|
Post by Larissa on Oct 21, 2013 16:42:28 GMT
Sen kerran kun olisi aikaa nukkua pitkään, niin eikun Markus jo pomppii puoli yhdeksän maissa jotta ehtisi Vaahterapolkuun päivävuoroon. Olihan se sitten itsekkin noustava, ja kahvin voimalla sainkin raahattua itseni talliin, jossa Evie aloitteli vuoroaan. Puolinukuksissa tervehdin huvittuneen näköistä kaveriani ja hinasin itseni hetkeksi taukohuoneen sohvalle torkkumaan. Eikö pian jo Evie rynnistänyt sisään lyhyelle tauolle, ja eihän nainen pystynyt tekemään mitään ilman kamalaa mekkalaa, ei ainakaan Evelyn.. Lopetettuaan taukonsa Evie passitti minut mukaansa viemään heiniä tarhoille. Rita kurotteli innoissaan lauta-aitansa yli nähdessään vastapäisen tarhan hevosille annettavan heinää. Liila toppaloimi kahisten Rita teki pieniä spurtteja tarhan toiseen päätyyn ja takaisin norkoilemaan portille. Noppakin löysi tiensä portille, ja silmäilin samalla tamman mahaa - olihan se jo vähän pyöristynyt. Enää alle kahdeksan kuukautta ja meillä komeilisia mini-Noppa tarhan perällä, ainakin jos kaikki menisi hyvin. Viedessämme heiniä muillekkin, tuli tsekattua myös Sherin maha, joka sekin oli jo pyöristynyt. Rebekka oli myös puhunut jotain Lagin kaukaisesta karkureissusta, joten oli hyvä sekin tarkistaa. Poni nyt oli muutenkin vähän pullura, enkä siinä mitään eroa huomannut. No, pitäisi laittaa se ultrattavien listaan, kun eläinlääkäri tulisi ensiviikon alussa hokittamaan kaikki hevoset ja tutkisi samalla varsalliset. Saatuamme jaettua heinät, päätimme siivota tallia muutenkin kuin vain ainaista satulahuoneen järjestelyä ja karsinoiden puhdistamista. Taukohuoneen pölyt saivat kyytiä ja matot tuli ravistettua. Evie järjesteli hevosten harjaboksit ja pyyhki niidenkin päältä pölyt. Itselleni jäi enää vessan puhdistus, ja suurin työ olikin saada kuraiset saappaanjäljet pois lattiasta. Pian päätallin puolella oli tarpeeksi siistiä ja kello olikin jo sen verran, että oli aika lähteä hakemaan tuntihevosia sisälle, ja vilkaisu tuntilistaan paljasti, että ensimmäiset sisäänhaettavat olivat Hermione, Ninni ja Jasminin vuonis Bea. Muut ehtisi hakea hetken päästä. Evie suuntasi Bean tarhalle sillä välin, kun itse nappasin kaksikon tarhasta kiinni. Tammat kävelivät kiltisti perässäni talliin, mitä nyt Ninni teki muutaman säpsyhypyn, mutta siihen se jäikin. Kuorittuani tammat loimista ja Evien palattua yksäripuolelta kävimme hakemassa vielä loput tuntsarit sisälle, ja jätin Evien tekemään ruokia sillä välin, kun riisuin lopuiltakin loimet pois. Kävin hakemassa kottarit täyteen heiniä, ja kärräsin niitä tarhoille, kun Evie heitti niitä vielä karsinoissa oleville. Jäin hetkeksi rapsuttelemaan Noppaa, joka hörisi tarhassaan. Vietyäni vielä viimeiset heinät perätarhoille, kärräsin kottarit takaisin lantalan seinustalle ja näin juuri Eljaksen sommittelevan autoaan parkkiruutuun. Heilautin kättäni tallityöntekijälle ja menin talliin varmistamaan Evien tilanteen, joka näytti hyvältä. Eljaksen aloitellessa vuoroaan kävimme hakemassa loputkin hevoset sisälle, ja jätin Eljaksen talliin puuhailemaan, kun suuntasin taukohuoneeseen ansaitulle kahvikupilliselle. Avasin läppärini ja tsekkasin facebookin kuin myyntisivutkin läpi. Scrollattuani myyntisivut useaan kertaan läpi löytämättä mitään silmätikuksi kelpaavaa ponia, luovutin ja klikkasin iltalehden auki. Eipä sielläkään mitään ihmeempää ollut tapahtunut. Eljas pelmahti taukohuoneeseen ja taas hänellä oli jotkin eväät mukana, jotka hän nouti jääkaapista. Yllätyksekseni Eljas istahti viereeni sohvalle - joskin toiseen päähän. Myyntisivu pomppasi välilehdestä esiin, ja se sai Eljaksen "heräämään". "Etiks sä uutta heppaa tänne vai?" Hän kysyi vilpittömällä äänellä. "No en mä kai varsinaisesti, mitä nyt oon selaillu jos sopiva löytyis," mutisin vastaukseksi. "Nimittäii ku sieltä tallilta, mistä se mun shirevarsa tulee, niin ois myynnissä yks shettis ja joku kirjava, ja ne kysy et oisko tarvetta niille täälläpäin, että antais ne halvemmalla jos samaan lastiin ne sais," Eljas selitti lähes hengästyneenä, ja ojensi kätensä kohti läppäriä, ja ojensin sen miehelle, joka mutisten alkoi selata sivuja. "Tässä ne on!" Eljas kiljaisi yhtäkkiä, kun olin jo syventynyt hevoslehteen. Pomppasin lähemmäs ja näytöllä näkyi tarhakuva, missä oli kirjava iso poni ja shettis, jolle oli laitettu ylisuuri loimi. Kuva pelkästään aiheutti pientä hilpeyttä, ja luin englanninkieliset tekstit, jossa lähinnä kerrottiin kiireellisestä myynnistä ja hinnaksi oli laitettu vain muutama tonni molemmista. "Hmmm, ei tänne kyllä molempia mahdu, ainakaan tuntihevosten puolelle.." Mutisin mietiskellen. "No mä vähän ajattelin, että ostaisin ton kirjavan itelleni ja siskolleni valjakko ja esteponiks, mut sit kun kuulemma noita ei sais erottaa toisistaan tai jotain semmosta se omistaja selitti.." Eljas sanoi vihjailevasti. "Ai että meinasit tota shettistä tänne?" Naurahdin hörppien pohjat kahvistani. Eljas nyökkäsi ja päätti lähtevänsä jatkamaan töitään. Nappasin läppärin syliini, ja jäin miettimään kyseistä ponia.. Eihän tuo hassumpi ollut..
|
|
|
Post by Larissa on Oct 25, 2013 15:00:37 GMT
Monia pikkukavioita 25.10.2013
Harjaillessani Noppaa, kello vieri pikkuhiljaa kahteentoista, jolloin eläinlääkärin oli määrä tulla. Juliakin oli pöllähtänyt jo talliin hetki sitten hoitamaan arabiristeytyksensä "näyttökuntoon". Jännitin niin oman tamman, kuin Juliankin, kun Reni komeili tulevan varsan isänä. Rebekka oli muistuttanut Lagin tarkastuksesta, ja saatuani Nopan harjattua, siirryin yksäripuolelle harjailemaan ponitammaa, joka olikin yltäpäältä purussa ja yöllä oli tainnut tulla maattua pissaisessa kohdassa - pepun likainen läikkä kieli siitä.
Kello olikin jo pian kaksitoista, ja kun ei lekuria heti näkynyt, raahasin Nopan jo valmiiksi käytävälle, jotta päästäisiin heti aloittamaan. Pian elukkatohtori asteli kiireisen oloisena tallin pääovesta sisään. "Anteeksi, tie oli vähän huonossa kunnossa, enkä kovin lujaa uskaltanut ajaa," keski-ikäinen nainen selitti hengästyneenä. "Eipä mitään.. Tässä olisi nyt ensimmäinen potilas, viidennellä kuukaudella muistaakseni se nyt on," selitin. Riitaksi esittäytynyt eläinlääkäri nyökkäsi ja kaivoi kaikki ultraukseen tarvittavat tarvikkeet laukuistaan. Tehtyään ensin perustarkastuksen Nopalle, levitti hän geeliä tamman mahaan, ja onnekseni Noppa tajusi seistä rauhallisesti paikallaan, kerrankin tallin kaakit olivat edukseen.
"Hmm, kyllä täällä varsa on, ja ihan terveeltä ainakin tässä vaiheessa näyttää," Riitta selosti mietiskelevällä äänellä. Innostuksessani en saanut mitään järkevää suustani, joten tyydyin vain nyökkäämään. Yksi kolmesta siis ainakin kantavana! "Varsaa kannattaa odotella siinä vähän ennen joulua, ei muutamaa päivää enempää. Seuraavan kerran voisin tulla kuukauden kahden päästä tarkistamaan varsan tilanteen," Riitta sanoi hymyillen. "Seelvä juttu," myötäilin.
Sivummalta Nopan tarkastusta seuraillut Julia kipaisi hakemaan oman tammansa, ja Riitta totesi myös sen kantavaksi. Olimme Julian kanssa yhtä hymyä, kun molemmat hevoset olivat paksuna. Enään oli Rebekan ponitamma tarkastusta vailla, joka kaikista ilmeisemmin oli Aatusta, kun ei muita ollut silloin orin lähitarhoissa ollut. Lagin varsa oli kuulemma vähän isokokoinen, muttei luultavasti haittaavan iso. Palautettuamme kaikki hevoset karsinoihinsa, kiitin eläinlääkäriä ja tämä kirjoitti vielä laskun ennen lähtöään, no, eipä se kovin iso ollut. Lähdimme Julian kanssa hakemaan muitakin hevosia sisälle kengitykseen, kaikki saisivat uudet kengät hokkeineen.
Kengittäjän tultua ja mentyä, saivat kaikki ponit vihdoin rauhoittua heinäkasojensa äärellä. Pitäisi kai uutta tarhajärjestystä miettiä, kantavat tammat voisi laittaa isoimpaan, ja sen uuden shettiksen Touhon kanssa.. Rita ja Roosa voisivat tarhata myös kahdestaan ja loput sitten omillaan, pitäisi nyt kattoa. Houkuttelisi kyllä se russikin tänne ostaa, jota tarjottiin toissapäivänä. Se voisi soluttautua shettisjengiin ihan hyvin, ja kun maneesitallissakin olisi tilaa. Paperisodatkin oli saatu etelärintamalla saatu selvitettyä jo lähes kokonaan, ja niin Eljaksen risteytysponi kuin minun shettiskin kotiutuisivat muutaman viikon sisällä.
Romppu oli kentällä ratsastamassa, ja huikkasin tälle tervehdyksen kävellessäni siitä ohi. Minulle tuntematon pikkutyttö nojaili kentän aitaan, varmaan Rompun sisko tai serkku tai jotain. Kävin juomassa vielä yhdet kahvit, ennenkuin suuntasin kauppaan ja siitä sitten vierailemaan äidilläni, jolla sukulaiset olivat kylässä. Illalla selvisin takaisin tallille ja kotiin, ja pian nukkumaan saikin jo mennä, kellon ollessa niin paljon.
|
|
|
Post by Larissa on Oct 26, 2013 17:41:56 GMT
Wia Lactea Vaahterapolun maastareilla!26.10.2013 Kellon lähentyessä kymmentä, olimme jo kahden traikun voimin ajelemassa kohti Vaahterapolkua. Rebekka ja Julia istuivat autossani, ja traikussa seisoskelivat Roosa ja Rita, joita pystyi seuramaan tuulilasiin kiinnitetystä näytöstä. Siellä hevoset tyytyväisenä mutustelivat heiniään, ja tytöt takapenkillä välipalaleipiään. Testosteronihuuruiset löytyi sitten toisesta yhdistelmästä - Markus ratissa, Eljas ja Jonah kyydissä, traikussa Reni ja Jaska. Pojat saavuttivat meidät vähän ennen kuin käännyimme Vaahterapolun pihaan, ja saatuani parkkeerattua trailerin nätisti tallin pihalle, oli pirteänoloinen tallinomistaja Mila meitä vastassa. Vaihdettuamme pikaiset kuulumiset, aloimme purkaa hevosia trailereista ulos. Roosa piti ottaa ensin, tammalle kun meinaa stressi iskeä joutuessaan jäämään yksin traileriin. Miehetkin olivat saaneet orit ulos ja siellähän ne hirnuen etti yöseuraa, hevoset siis. Mila ohjasi meidät talliin, ja saimme lainata neljää karsinaa hevosillemme. Tytöt toivat tammojen varusteet, ja alkoivat jo varustaa hevosiaan. Vaahtislaiset tulivat katselemaan "vieraita" hevosia, ja kyllä sai poneista olla ylpeä, kun ne kerrankin olivat edukseen. Kun oman tallin, kuin Vaahterapolunkin ratsukot olivat valmiita, siirryimme maneesiin, jossa selkäännousujen jälkeen tarkistettiin vielä vyöt ja jalustimet. Alkukäyntien aikana juttelimme Fredin selässä istuvan Milan kanssa päivän aikataulusta, ja sovimme ruokailun kahden aikoihin. Minä ja Markus vahtisimme maastareilla, Mila ratsastaisi ratansa ja siirtyisi sitten keittiön puolelle. "Voitte alkaa ravaamaan!" Mila huudahti ratsukoille, ja pian kaikki olivatkin ravissa. ".. ja muistakaa ohittaa oikealta ja kunnioittakaa muita," minä lisäsin vielä. Nojauduin maneesin katsomon seinään ja katselin ratsukoiden menoa maneesissa. Hyvältähän se näytti, ja melkein harmitti kun en itse ollut tuolla. Verkattuaan vielä hevoset laukassa, lähdimme maastareille päin. Milan uusi tallikoira Mico marssi vielä mukanamme, ja esitteli maastarit tallimme ratsukoille. Niin tukkeja, pöytiä ynnämuita löytyis, toivottavasti heppaset menisivät niistä yli. Sovimme radaksi kahdentoista esteen matkan, ja huomasin muutaman Vaahterapolkulaisen tytön juoksevan maastareille päin, ja saapuessaan paikalle, ilmoittivat he toimivansa apukäsinä maastareilla. Mila virnisti Fredin selästä ja pyysi tyttöjä siirtymään esteiden luo, ja aloitimme verkkahyppyjen ottamisen. Jaskalla ja Renillä oli aikaisempaa kokemusta maastareista, ja oreilta tämä sujuikin kuin tanssi ja ne varmasti liitelivät esteiden yli. Roosallekkaan nämä eivät kovin isoja ongelmia tuottaneet, varsinkaan kun korkeudet eivät olleet päätähuimaavat. Rita aluksi kyttäili muutamaa erikoisempaa ja värikkäämpää maastaria, mutta lopulta meni niistäkin yli. Myös Vaahterapolun ratsukoilla sujui hyvin, liekö johtui siitä kun oli tutusta radasta kyse ja hevosetkin olivat esteisiin tottuneet. Kun kaikki olivat saaneet verkkahyppyjä tehtyä useaan otteeseen, siirryimme radalle. Vaahterapolkulaiset saivat näyttää mallia ja mennä radan ensin. Ensin Mila Fredillä näytti mallia, ja hyvän suorituksen tekikin. Seuraavana Evie Tuulilla, sitten Petra Hukkiksella ja viimeisenä Iiris Rexonalla. Kaikki olivat yhtä hymyä, kun kukaan ei ollut kieltänyt ja muutenkin radat olivat hyvin suoritettu. Seuraavana oli oman tallin porukka, järjestyksessä Eljas Renillä, Julia Roosalla, Rebekka Ritalla ja perää piti Jonah Jaskalla. Niin Eljas kuin Juliakin saivat puhtaat radat, mutta Rita sitten esitti pelkäävänsä äskettäin hypättyjä esteitä, ja Rebekka selvisi radasta kolmella kiellolla. Leikkimieliset kisat kun olivat, ei häntä siitä hylätty, mitä nyt luultavasti viimeisenä olisi. Viimeisempänä, muttei välttämättä vähäisempänä ratsasti voitontahtoinen Jonah, joka ilmoitti jo ennen rataansa ratsastavansa nopeasti ja huolellisesti. Vähän naurahdimme tälle, oliko se edes mahdollista mieheltä? Tehdä kahta asiaa yhtä aikaa? Kymmenen minuutin kuluttua ukkeli ratsasti Jaskalla voitontahtoinen virne naamallaan ja selvähän se oli, Jonah oli ratsastanut puhtaan radan, ja sekunttikello näytti muita parempaa aikaa. Tuokin pitäisi joskus pudottaa maanpinnalle.. Mila oli jo oman ratansa jälkeen suunnannut loppuverkkaamaan kentälle ja riisumaan Frediä. Naista ei näkynyt enää meidän palatessa kentälle. Käskin ratsukoita suorittamaan pitkät loppuverkat, ja lähdimme sillävälin tarkistamaan ruuan tilanteen keittiössä, ja laskemaan tuloksia. Jonah'han siellä ykkösenä komeili, mutta seuraavien joukossa vaik sekunnit, tai oikeastaan murto-osat ratkaisivat. Tasaista oli, eikä kovin isoja aikaeroja ratsukoiden kesken, mitä nyt Rita oli vähän hitaampi kieltojen takia. Lähdimme takaisin tutulle kentälle päin, jossa muutamat vielä ravailivat ja suurin osa käveli pitkin ohjin. "Tulokset sitten selviää ruokailun jälkeen," ilmoitin ja pyysin vielä kävelemään muutaman kierroksen, kun osa hevosista näytti vielä vähän puuskuttavan. Milan talon ruokailu"salista" kuului tasainen puheensorina, kun autoin Milaa keittiössä. Juliakin tarjoutui avuksi ja tämän kanssa katoimmekin pöydän kymmenelle. Mila kantoi ison padallisen jauhelihakeittoa pöytään, ja taisi kaikki olla niin nälissään, ettei valituksen sanaa kuulunut ja itsellekkin kyllä ruoka kelpasi - viimeinen ruoka kun oli syöty ainakin kuusi tuntia sitten. Syötyämme alkoi valitus kuulua, nimittäin siitä, että tulokset pitäisi jo ilmoittaa. Hörpittyäni viimeisetkin liemet kulhosta, keräsin astiat Milan kanssa pois, jonka aikana Markus piti jännitystä yllä kertomalla vaihteeksi jotain kauhutarinaa. Saatuamme tiskit koneeseen, kaivoin lapun taskustani, ja teadraalisesti ilmoitin tulosjärjestyksen. Siitähän keskustelua syntyi, kuinka toinen muka oli ollut nopeampi ja niin edelleen. Rebekka pysäytti kiivaan keskustelun ehdottamalla seuraavaa ohjelmaa - tarinankertomista sana kerrallaan. Ensin kuului paljon vastalauseita, kuinka ollaan liian vanhoja tähän tai että täydellä vatsalla ei voi tehdä mitään, mutta kyllä marisijatkin pian suostuivat "leikkiin" mukaan. "Olipa," Rebekka aloitti. "Kerran," Julia jatkoi. "Poika," Markus sanoi. "Joka," Jonah ilmoitti tympääntyneenä, hän kun oli kuulunut tähän "liian vanha tähän"-kastiin. "Tykkäsi!" Mila huudahti keittiöstä. "Punaisista," pistin väliin katsoen seuraavana vuorossa olevaa Evietä, joka tokaisi: "Lehmistä." Jokainen sanoi vuorollaan oman sanansa, ja pian oli muodotunut tarina mustahiuksisesta maalaispojasta, joka kasvatti punaisia lehmiä, jotka kakkasivat valkovuokkoja. Pojalla oli myös yksisarvisia, jotka olivat sinisiä. Tarinan opetus oli Markuksen mukaan se, että vihreitä lampaita ei kannata pitää. Saatuamme tarpeeksi tästä, kuin muistakin keksimistämme leikeistä, tajusimme kellon olevan jo lähellä puoli viittä, ja lähdimme yhteistuumin tallin puolelle pakkaamaan tavaroitamme. Kuljetusvarusteet nelikolle päälle, ja Milan sytytettyä ulkovalot, lastasimme hevosemme trailereihin. Kiitimme mukavasta päivästä, ja halailuiden ja hyvän yön toivotusten jälkeen starttasi automme pihasta, ja näin oltin taas kokemusta rikkaampia! Palkinnoksi piirrän Jonahille haluamansa kuvan PALKINNOT
|
|
|
Post by Larissa on Oct 28, 2013 16:16:43 GMT
"Wouu, tulipa se vauhdilla," totesin kun uusi poni pörhisteli edessäni. Rautiaankirjava russi oli mukava lisä ponikaartiimme mahansa kanssa, josta kyllä pitäisi päästä eroon, ja eihän tuolle voinut olla lässyttämättä. Petra talutti ruunan Nopan vanhaan karsinaan, tamma kun oli saanut uuden, isomman karsinan varsomista varten maneesitallista. Emiliksi nimetty russ-poni teki tuttavuutta Hermionen kanssa, ja vaikka seinät paukkuivat, ja molemmat inahtelivat omiaan, ei mitään riitaa ponien välille syntynyt, vaan pian molemmat olivat rauhassa omissa karsinoissaan. Heitin uudelle tulokkaalle heinää turvan eteen ja kävin sitten sopimassa maksut tuonnista Petran kanssa. Päästyämme yhteisymmärrykseen olikin jo päiväheinien aika, jotka Evien oli määrä jakaa, mutta nainen virui pääkipuisena kotonaan, joten olin suostunut tekemään tämän vuoron. Jakaessani heiniä vielä viimeisiin karsinoihin, näin Eljaksen marssivan sisään talliin. Hyvä, hän oli jälleen ajallaan aloittelemassa töitä. Tervehdin miestä, ja ilmoitin hakevani tarhoilta muutaman hevosen, helpottaen miehen työsarkaa. Nappasin mukaani Aatun ja Jaskan, jotka olivat yksin tarhoissaan, Simo kun oli tunnilla ja Jaska nyt muutenkin tarhasi yksin. Saatuani oripojat karsinoihinsa, kuorin molemmat loimista ja jätin ne mutustamaan heiniään. Sanoin heipat Eljakselle ja häippäsin talon puolelle. Pahoitteluni hieman isosta kuvasta
|
|
evie
Uusi tallilainen
Posts: 6
|
Post by evie on Oct 29, 2013 20:24:51 GMT
- Jonah Ilmeeni levisi, kun Evie tunkaisi käteeni riimunnarun, jonka päässä oli säälittävän matalajalkainen pikkuponi. Tuijotin traileria, josta Eljas juuri peruuttikin kirjavan tamman. Mitäs tämä nyt oli? Larissakin lennähti jostain paikalle ja rupesi solkottamaan kuskin kanssa. Evie oli jonnekkin kadonnut, ja vilkaisin sitten ihmeissäni innosta hehkuvaan Eljakseen. Poika totesi tammojen olevan hänen uusi poninsa Ryste Den Ud, ja tämä pikkukopukka kantoi nimeä Sieni. Tai oikea nimi oli Ellionor tai jotain. Repesin Sienelle liikaa, joten en kuullut ponin nimeä kunnolla. Sieni...Kaikkea ne keksii. "Mihin mä tän..tirks..Sienen sitte vien?" nauroin. "Tuu peräs" Eljas mutisi huvittuneena. Pikkuriiviön saikin raahata tahdonvoimalla talliin, pikkuneiti haikaili muualle. Kun se oli turvallisesti uuteen asuntoonsa teljetty, käväisin nappaamassa Jaskan tarhasta ja harjailin sitä. "Ootpas poju likanen.." totesin ja jynssäsin ruskeaa karvaa. Jaska pärskähti tyytymättömästi. Hetken kuluttua mudat irtosi sen kaulasta, ja sipaisin loput pölyt pehmeällä harjalla. Hännän ja harjan selvitettyäni paketoin heposen loimeen ja viskasin sen takaisin ulos. Evie näkyi käppäilevän Simon kanssa ilman satulaa, ja hetken heidän vierellään kävelin. "Miltä ne uudet ponit vaikutti?" Evie kysyi. "Se Eljaksen on vähän vajaa, ja Sieni taas itsepäinen" totesin. "Söpöjä kuitenkin.." Evie haaveili. Pussasin häntä ja rapsutin Simoa, ennenkuin palasin vilkaisemaan Sienitattiponia. Tamma näykkäisi sormeani, ennenkuin otti tarjoamani porkkanan. Nappasin sen käytävälle ja päätin harjata pikkuista hiukan. "Voiei ku on söpö!" Rebekka kiljaisi. Hän saapui rapsuttelemaan Sientä kun harjasin sen tuuheaa karvaa. Kun tyttö oli tammaa hetkisen ihaillut, palautin puunatun ponskin karsinaansa ja läksin kotimatkalle. //tarinat vaa lyhenee ja tääki tuli Eviellä kun en muistanu ton ukkelin salasanaa ...
|
|
|
Post by Larissa on Nov 2, 2013 15:17:31 GMT
Mudantäyteinen päivä 2.11.2013
Sieni hörini yksäripuolen karsinastaan, odotellen ulospääsyä. Hetken se saisi vielä odottaa, kun veisin Luxorin ja Ronin tarhoihinsa, onneksi ne kävelivät kiltisti vierekkäin eivätkä jalat tai hampaat viuhuneet. Niko oli yllättäen jättänyt tulematta, ja itse sain rehkiä hikikarpalot otsalla aamutallissa. Saatuani kuskattua kaksikon pihalle, oli tallissa enää Sieni ja Rudi, jotka jo loimet päällä odotteli pääsyä mutaiseen maailmaan. Missä oli se lumi, mitä yleensä marraskuun puolella jo oli, ei ainakaan täällä, kun koko tallialue oli yhtä mutah*lvettiä.. Päätin tuttuun tapaan napata molemmat hevoset samalla kerralla, vaikka ne menivätkin eri tarhoihin, mutta Rudi kyllä odotti kiltisti sillä välin kun Sieniläisen Touhon seuraan viskaisi. Meinasin liukastua mutaan, kävellessäni tarhoille päin, kun Sieni yritti kiskaista turpansa heinätupon luo. Saatuani tasapainon kuntoon kiskaisin shettiksenrääpäleen takaisin hallintaan ja pian olimmekin jo oikean tarhan luona, missä Touho uutta kaveriaan odottelikin. Pian shettispariskunta olikin samalla heinäkasalla syömässä, eikä Touhokaan enään tuttuun vanhaan tapaan häätänyt kaveria pois samalta kasalta.
Saatuani vielä Eljaksen laikukkaan ponin Emilin kanssa samaan tarhaan, olikin aika aloittaa karsinoiden puhdistus. Talikkoa sai taas kauan metsästää, mutta lopulta se löytyikin lantalasta, joku oli sen kottareiden taakse piilottanut. Päästyäni kahvitauon jälkeen vauhtiin, tulikin nopeasti puhdasta ja tuntipuoli oli pian jo puhdistettu. Seuraavana vuorossa oli yksäripuoli, joka aiheutti tuskaa ja hikeä, mutta kyllä senkin sitten ajallaan sain puhdistettua. Vielä oli maneesitallin kolme karsinaa, joihin Noppa, Sheri ja Lagi olivat viikolla muuttanut. Vesisateessa kärräsin kottarit tyhjentymään lantalan luo, josta suuntasin punamaalatun maneesitallin lämpöön. Puhdistettuani jäljellä olevat kolme karsinaa, oli uuden kahvitauon paikka.
Pian jo Eljas saapui tallille, ja passitin tämän jakamaan päiväheiniä tarhoille. Eljaksen puheenaiheet koskivat lähinnä Rudia ja uutta shirevarsaa, jonka oli määrä tulla tämän kuun puolella, kun paperisodat oltiin senkin suhteen saatu sovittua ja kaiken pitäisi olla nyt selvää, kuulemma. Hiljainen ja ujo poika oli kuin uudestaansyntynyt, kun päästiin asiassa hänelle mieluiseen kohtaan, ja annoinkin tämän puhua lähes kokoajan, kun ei itselläkään mitään juteltavan arvoista asiaa ollut. Saatuamme heinät jaettua tarhoille, kävin kärräämässä kottarit paikoilleen ja kello oli vasta jotain yhden pintaan. Eljas oli ilmeisesti tullut tallille aikasemmin, ehtiäkseen hoitaa Rudin tai jotain. Sanoin heipat talliorjalle ja hurjastelin autollani Vaahterapolkuun.
|
|
|
Post by Larissa on Nov 10, 2013 18:27:10 GMT
Larissa THÖ poniratsastaja 10.11.2013 Nyt oli tullut raja vastaan ja Niko oli saanut potkut - tai oikeastaan miehenalku oli tajunnut itse tilanteensa ja sanonut lähtevänsä. Viimeisen kerran oli lauantai-iltana mopo päristellyt tallin pihasta pois ja häntä tuskin tallilla enää tultaisiin näkemään. Minulle se merkitsi lisää työvuoroja, taino, olinhan aikasemminkin Nikon työt hoitanut kun ei miestä näkynyt eikä kuulunut. Sienikin oli vieraillut yötä Carbonaran orin luona ja pian olisi shettisvarsaa odotettavissa, joka tosin lähtisi testailemaan raviuraansa Julian luokse. Noppakin oli ihan viimeisillään paksuna, todellakin paksuna, ja sen kävely olikin enemmän lyllertämistä kuin kävelyä. Muutama hevonenkin oli taas vailla hoitajaa, kun pari hoitajaa oli koulukiireiden takia joutunut tallilta lähtemään. Tokihan se vähän harmitti, mutta kyllä noille varmasti uudet löytyisi aika nopiaan. Parhaillaan harjailinkin vailla hoitajaa olevaa Emiliä, joka oikein hyvin oli kotiutunut ja juossut muutamia tuntejakin. Tosin Marin mukaan se oli viimeisimmällä yhden lapsen saanut tiputettua, ja minä kun en mikään päätähuimaavan pitkä ollut - tosin en mikään maataviistävä hobittikaan - niin olin päättänyt sitten ratsastaa russin läpi. Saatuani kirjavan ruunan varustettua, suuntasinkin kohti maneesia, joka näin sunnuntai-aamulla oli tyhjänä, kun kaikki olivat vielä nukkumassa. Kiristettyäni pullistelevan ponin vyön, hyppäsin selkään, ja Emil tuntui pieneltä, todelta pieneltä, Jaskan jälkeen, jolla olin muutama päivä takaperin mennyt. Reippaasti ruuna lähti taapertamaan, ja pyysin sitä pysymään uran sisäpuolella, ettei kohta olisi taas kanjoneita johon pienemmät saattaisivat kadota.. Käveltyäni vartin otin mustat nahkaohjat paremmin käteeni ja aloin tehdä erilaisia jumppaavia teitä Emilin kanssa. Voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia ja niin edelleen. Siirryttyäni raviin ja löydettyäni oikean tahdin keventää pikkuponin tiki-tiki-ravin tahdissa, aloin tehdä jos jonkinmoisia kiemuroita ja Emil oli jopa yllättävän kiva ratsastaa, vaikkakin se vain mennä kipitti minkä kintuistaan pääsi. Hieman koomiselta menomme varmasti näytti, kun iso Larissa oli pikkuponin selkään isketty. Hetken työskentelin harjoitusravissa, otin pikaisesti laukat molempiin suuntiin, ja loppuverryttelyksi ravasin isot pääty-ympyrät kevyessä ravissa useaan kertaan. Käyntiin siirtymisen yhteydessä sai ruuna paljon taputuksia kirjavalle kaulalleen ja pitkät ohjat. Käveltyäni loppukäynnit maastakäsin, raahasin ruunanretkun perässäni talliin ja riisuin sen varusteistaan. Ruuna pääsikin päiväheiniksi tarhailemaan ja jätin Markuksen raatamaan, nimittäin jakamaan loput heinät ahneille hevosille. Sunnuntain ainut sääntö oli rikottu ja yksi poni liikutettu, mutta eikös tallin omistajalla ollut valtuudet mihin tahansa
|
|
|
Post by Larissa on Nov 21, 2013 17:44:44 GMT
Räntäkelin orivarsa
21.11.2013 Räntää, räntää ja vielä kerran räntää. Eipä täällä muuta viikkoon ollutkaan nähty. Pihat lainehti loskasta ja joka puolella oli iljettävän märkää. Ja Nopan varsan ennustettu aika oli ollut eilen, eikä varsaa ollut näkynyt. Noppa tosin oli jo pyörinyt pitkin päivää karsinassaan ja supistuksetkin olivat näkyneet. Tuskin se päivällä synnyttäisi, hyvin ehtisin juoda kupposen kahvia ja käydä ratsastamassa uudella tulokkaalla, herkällä arabitammalla Leinalla. Tai Leijalla, niinkuin Markus sitä kutsui.. Hörpittyäni sumppini ja autettuani Markusta lannanluomisessa, marssin tarhoille, joissa perimmäisessä Leina tarhasi, toistaiseksi yksin. Hirnahdellen tamma tuli steppaamaan portille, jossa nappasin persikan värisen riimunnarun, jonka kliksautin samansävyiseen riimuun kiinni. Steppailen tamma marssi perässäni, tai välillä edelläkin, talliin. Saatuani sen hirtettyä karsinan kaltereihin, riisuin sen sadeloimen ja kävin viemässä sen kuivumaan. Räntää satoi taaskin lähes vaakatasossa, ja kasteli niin ihmiset kuin hevosetkin läpimäriksi. Vaihdettuani muutaman sanan talliin tulleen Julian kanssa, ja opastettuani Emilin uutta hoitajaa, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, pääsin vihdoin kahdenkesken Leijaponin kanssa ja harjailinkin sitä tovin, vaikkei se varsinaisesti likainen ollutkaan. Jalat kaipasivat suihkutusta, ja sen hoidettuanikin aloin varustamaan sitä. Noudettuani satulahuoneesta koulusatulanm kanget ja ruskean huovan sekä samansävyiset pintelit, ja saatuani ne karsinan ulkopuolelle laitettua, aloin kierittämään pinteleitä tamman jalkoihin. Muutaman kerran Leina nosteli jalkojaan, mutta komennettuani sitä aikani se vihdoin tajusi, etten ollut kuokkimassa sen kavioita vaan laittamassa pinteleitä. Saatuani kaikki varusteet tamman päälle, kävin hakemassa vielä kypäräni ja heitin vielä enkkuviltin Leinan selkään. Minähän en märässä satulassa istuisi! Pitkä ja vaikea matka maneesin luo alkoi, ja todellista selviytymistä se olikin - yritä itse kävellä vastatuulessa ja päin naamaa tulevassa räntäsateessa niin, että hermoheikko arabinraato pysyy käsissä ja tulee sinne mihin itse haluat. Täysi mahdottomuus. Jotenkin ihmeessä selvisimme maneesiin, ja ovien avaaminen aiheutti Leinalle uuden slaagin, ja hetken sainkin tammaa ovella suostutella, ennen kuin se siitä uskalsi tulla. Mitäköhän tästäkin tulisi, ajattelin. Päästyäni tamman selkään, ja kiristettyä vyötä ja mitattua jalustimet, olikin mennyt jo vartti maneesiin saapumisesta. No, eihän Leina ollut kuin kaksi kertaa pelästynyt maneesin pressua heiluttavaa tuulta, kerran säpsähtänyt kun maneesin katsomoon oli tullut joku ja saanut yhden kohtauksen toisen hevosen tullessa maneesin. Luulin ostaneeni hevosen, mutta tämä taisikin olla joku jänishousu? Hetken vääntämisen pääsimme yhteisymmärrykseen vauhdista ja suunnasta, ja raviin siirtyessäni Leina olikin heti niin pyöreänä ja peräänannossa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mielialani nousi kuin testosteronihuuruisen miehen pikkukaveri ja lopputunti sujuikin ilman suurempia pettymyksiä - muutaman kerran Leina säpsähti maneesin pressuja muttei sen enempää. Tyytyväisenä sain tamman taluttaa talliin, johon sen pienen vänkäämisen jälkeen sainkin. --- Illan hämärtäessä, okei, pimeää oli ollut jo neljästä eteenpäin, raahasin itseni maneesitallin satulahuoneen sohvalle, läppäri kainalossa. Olin jo toissapäivänä asentanut Nopan karsinaan webkameran tapaisen, joka oli bluetoothin avulla liitetty koneeseeni, ja näin karsinan tapahtumat joka hetki. Noppa ei ollut iltaruokiakaan hirveästi syönyt, enkä kyllä minäkään omiani. Yöunetkin olivat jääneet vähäiselle, kun olin jo muutaman yön valvonut varsaa odotellen. Joka ei piru vie vieläkään ottanut tullakseen! Kellon lähentyessä yhtä, olin jo hakenut kahvinkeittimen luokseni, kun ei silmät enää meinannut pysyä auki. Facebookissakaan ei kovin montaa ihmistä ollut enää onlinessa, joten aamuyö kului turhia videoita ja blogeja katsellessa. Varmaan kahdenkymmenennen kahvikupillisen jälkeen oli pakko soittaa Markus paikalle, ja alkaa itse nukkua, kun ei silmät enää tahtonut pysyä auki. Mies ryntäsikin vartissa talosta ja päästi minut muutaman tunnin yöunille. Muutama tunti oli yhtä tyhjän kanssa, tai ainakin sillä hetkellä kun Markus tuli potkimaan minut ylös ja ilmoitti lähtevänsä itse nukkumaan. Lisää kahvia naamaan ja kävin kerran tarkistamssa myös tuntipuolen hevosten tilanteen - lähinnä siksi että saisin raitista ilmaa ja pitäisi kävellä, joka osallaan auttaisi hereillä pysymiseen. Siellähän ne kaikki nukkui tai söi, ja tyydyin palaamaan takaisin maneesitallin puolelle. Noppakin oli rauhoittunu ja mussutti heiniään. Liekö se varsa tänäänkään syntyisi.. Jatkoin netin selaamista ja puoli tuntia olikin jo edellisestä tsekkauksesta karsinaan kulunut. Avasin ikkunan, josta kameran näki ja samassa huomasin Nopan makaavan karsinassaan! Nytkö se sitten tulisikin? Piinaava vartti kului, ja mitään kummempaa ei tapahtunut. Noppa nousi takaisin jaloilleen, mutta pian meni makuulleen. Suljin ikkunan hetkeksi, ja sujahdin takaisin facebookin puolelle. Sitä virhettä ei olisi pitänyt tehdä, sillä hetken päästä kun vilkaisin kameraan, oli varsan tumma pää jo näkyvissä. Kellonaika muistiin ja silmä kovana ruudun tuijotusta. Hyvinhän se synnytys meni, varsa pomppi pian jaloilleen ja löysi tiensä nisille. Hetken kuluttua kun uskalsin karsinan luo mennä, selvisi, että varsa oli ori ja ruunikko siitä ilmeisesti oli tulossa. Noppakin pärjäsi hyvin ensikertalaisena ja hyvin mielin uskalsin jättää kaksikon yötä viettämään - kaipasi omakin kroppani jo unta ja paljon!
|
|
|
Post by Larissa on Dec 9, 2013 20:48:34 GMT
Hevosia tulee ja menee.. 09.12.2013
"Kaapoo!" Huutelin tarhan portilta. Ori oli jo aikaa sitten erotettu emästään Nopasta, ja tänään haikein mielin päästäisin Kaapon maailmalle - nimittäin Innan hoiteisiin. Kiltti varsa kun oli, antoi Kaapo heti kiinni. Taino, olihan minulla kauraa mukana, mutta sitä ei nyt leikisti laskettu. Talutin mustanruunikon varsan sisälle, ja harjasin sen viimeisen kerran läpikotaisin. Tosin Inna oli lupaillut tuoda sitä minulle ratsutettavaksi aika ajoin, ja minullehhan se passasi paremmin kuin hyvin. Huippuluokan isä oli varmasti periyttänyt varsalleen muutakin kuin eleganssin ulkonäön..
Saatuani Kaapon harjattua, heitin sille ponikokoisen fleeceloimen selkään kun ei "aikuisten" loimet vielä sille sopivia ollut. Ohjasin sen karsinaansa ja suuntasin sitten siivoomaan karsinaa käytävän perältä - uusi asukas kun ilmestyisi pihaan hetkenä minä hyvänsä. Saatuani purut vaihdettua, kupit pestyä ja isoimmat seitit nurkista, kiinnitin orin nimikyltin oveen ja lähdin pihalle odottelemaan myöhässä olevaa hevostraileria.
Pian Inna kaartoikin pihaan, juuri satanut lumi vain pöllyten perässä. Kymmenen astetta pakkasta kertoi talven tulosta ja kohensin kaulahuiviani - tuuli kun oli myös yltymässä. Inna nousi autosta ja huikkasi tervehdyksensä mennessä samalla sisälle traileriin edessä olevasta ovesta. Automaattisesti suuntasin avaamaan lastaussiltaa, ja voikko ori peruutti hätäisesti ales, Innan roikkuessa narun päässä. Kodaksi nimetty ori hörähteli tervehdykseksi, ja niin tarhoilta kuin tallistakin kaikui vastauksia. Inna taputti sitä kaulalle ja ojensi riimunnarun minulle. Ohjeistin Innaa seuraamaan, ja talutin welsh-orin sille tarkoitettuun karsinaan. Riisuin kuljetussuojat ja loimen, mutta varmuuden vuoksi jätin riimun päähän - koskaan ei voinut olla varma mitä uusi hevonen keksisi uudessa paikassa. Inna nappasi kuljetussuojat Kaapon jalkoihin ja vaihtoi loimen myös omaansa. Hyvästelin Nopan hienon orivarsan ja Inna talutti sen samaan koppiin, jolla Koda oli tullut. Kaapon kanssa oli tätä useaan otteeseen opeteltu, ja se yllätti kävelemällä löysällä narulla Innan perässä koppiin. Taputin sitä pepulle, ja suljin lastaussillan. Sovimme tekevämme paperihommat seuraavana päivänä, kun Inna tulisi ratsastamaan hevosensa. Pian Innan auto ja traileri kaartoivat Wia Lactean pihasta pois. Sinne meni sekin.. Suuntasin kahville päätallin taukohuoneeseen, ja löysinkin Nikitan sieltä ohjeistamassa jotain pikkutyttöjä, eivät ilmeisesti löytäneet Ninnin ulkoloimea mistään. Ilmoitin sen olevan kuivaushuoneessa ja napsautettuani keittimen päälle, rojahdin taukohuoneen sohvalle. Nikitakin löysi tiensä sohvalle, ja vihreät hiukset vain viuhahti, kun nainen oli jo pitkin pituuttaan sohvalla.
"Alkaako jo virta loppua noiden kanssa?" Naurahdin viitaten innokkaisiin ponityttöihin. Nikita pyöräytti silmiään ja nousi hakemaan kahvia. Nainen toi minullekkin ja kiitin häntä. Hieman liian kuuma kahvi poltti kieltäni, mutten antanut sen haitata. "Tuliko tänne joku uus heppa, ku olin näkevinäni trailerin ja Innan tossa pihassa?" Nikita kysyi. "Kaapo lähti, Koda tuli," vastasin ytimekkäästi, ja Nikitan kysyvä katse sai minut jatkamaan lausettani. "Welsh D-ori, menee vaikeeta beetä ja hyppää yli metriä ratana, omaan käyttöön ja yksityisvalkkoihin" mutisin jatkoksi. Orin koulutustaso sai Nikitan hätkähtämään. "Niin, ja onhan sillä ja tuolla meidän Ninnillä varsakin.." Naurahdin hörpäten kahviani. Jos mahdollista, Nikitan silmät vain isonivat ihmetyksestä. Typerästi hihittäen nousin hakemaan lisää kahvia - kofeiini alkoi vaikuttamaan. Päätin käyttää ylimääräisen energian hyödyksi, ja lähdinkin satulahuoneen kautta maneesitallin puolelle tervehtimään uutta kaakkiani satulahuoneesta mukaan otettujen juoksutusvälineiden kera.
Harjattuani Kodan, heitin juoksutusvermeet sen päälle ja suuntasin lumiselle kentälle, vähän jotain vastusta juoksemiseen. Annoin orin kävellä noin vartin ajan, jolloin ehdittiin molemmat suunnat käydä läpi. Pyysin orilta ravia, ja Koda esittikin liitävän ja irtonaisen askellajin paremmin kuin olin osannut ajatellakkaan. Ei mikään ihme, että ori oli ansioitunut koulukentillä. Ravailtuaan hetken Koda tarjosi jo itse laukkaa, enkä jäänyt pidättelemään. Ori yllätti tahdikkaalla ja pyörivällä laukallaan ja kiitoksien saattelemana pyysin sitä ravin kautta käyntiin. Hengityksen tasaannuttua keräsin liinan nippuun ja talutin orin talliin. Riisuttuani Kodan, heitin sille kuivatusloimen hetkeksi ja vietyäni juoksutusvarusteet satulahuoneeseen, kävin riisumassa loimen ja toivotin orille hyvät yöt.
|
|